Vatikaanin radion suomalainen toimittaja Leena Monti on päässyt tapaamaan nykyistä paavia. Lue, millainen henkilö hän on, ja millaista protokollaa tapaamisissa noudatetaan.
– Paavia tavatessa täytyy seurata hyvin jäykkää protokollaa. Puhumiseen ei koskaan saa tehdä itse minkäänlaista aloitetta, Leena Monti sanoo.
Edellistä paavia, Johannes Paavali II:a, Monti tapasi säännöllisesti. Ensimmäinen kohtaaminen jännitti.
– En tiennyt, kumpi meistä istahtaa ensimmäisenä työpöydän ääreen – onhan paavi kirkon pää ja auktoriteetti. Paavi teki kuitenkin herrasmiehen eleen, joten istuuduin ensin.
Pukeutumiskoodina on naisilla normaalipituinen hame.
– Minimekkoa ei saa missään nimessä laittaa päälle. Diplomaattikunnan naisten tulee pukeutua pitkään, mustaan mekkoon.
– Varsinkin kesäkuumalla radiossa tekisi mieli muistuttaa nuoria pukeutumaan työpaikkansa mukaan, Monti sanoo.
Ujo ja syvällinen filosofi
Nykyinen paavi, Benedictus XVI, on Montin suosikki. He ovat tavanneet pari kertaa.
– Benedictus XVI on erittäin fiksu ja syvällinen filosofi. Jos omissa tiedoissa tai uskoissa on pieniäkään aukkoja, hän täyttää ne kaikki parilla sanalla. On vahinko, että italialaiset eivät osaa arvostaa häntä.
Monti kertoo, että nykyinen paavi on myös hyvin ujo.
– Se näkyy hänen ilmeestään. Italialaiset ilmeisesti tulkitsevat sen vihaiseksi, mutta sitä se ei missään tapauksessa ole.
– Benedictus XVI on myös yksinkertaistanut monia Vatikaanin vanhoja käytäntöjä. Hän ei esimerkiksi enää tervehdi kaikkia vierailijaryhmiä heidän omalla äidinkielellään vaan "pienet kielet", kuten suomi, saavat tervehdyksensä tärkeimpien suurten kielten yhteydessä, Monti sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Lue myös uutiset aiheesta: Paavi on puhunut – mitä hän sanoi ensimmäiseksi Twitterissä?
Kosketusnäytön tekniikka liikaa paaville – ensimmäiseen tviittiin tarvittiin avustajaa
Vatikaanin radion suomalainen toimittaja: Ohjelmamme yritettiin eliminoida
Suomalaisnainen tekee töitä Vatikaanin radiossa – Välillä soi Elvis, välillä rap
Suomalaistoimittaja kiperässä tilanteessa paavin kanssa – Puhe kääntyi kännisiin suomalaisiin
Näitä et tiennyt – Lue yllättävät 5 seikkaa Roomasta!
Nämä 10 kohdetta Euroopassa on jokaisen nähtävä!