On tuurista kiinni, onko tämän päivän sateista apua Kalajoen maastopalon hallinnassa, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapanen sanoo.
Kalajoella palaa valtava, yli 300:n hehtaarin maastopalo. Eilen tilanne vaikeutui entisestään, kun palo pääsi leviämään hallitsemattomasti.
Miten yö on sujunut, pelastusjohtaja Jarmo Haapanen?
– Käytännössä töitä tehden. On rakennettu rajoituslinjoja raskailla maansiirtokoneilla. Paikalla on kahdeksan kaivinkonetta ja muita vastaavia maansiirtokoneita, Haapanen kertoo MTV Uutiset Livelle.
Tulen etenemistä rajaavia palokujia on jouduttu rakentamaan palon karkaamisen vuoksi huomattavia määriä.
– Saadun tiedon mukaan palokujia on tehty paljon enemmän kuin mitä alun perin oli edes suunniteltu.
"Hyvin haasteellista maastoa"
Vaikka palava alue on valtaisa, niin ihmisasutusta alueelle ei ole Haapasen mukaan osunut.
– Palanut alue on täysin asumatonta metsämaastoa, hyvin haasteellista maastoa. Tuulivoimatyömaa on alueella. Se on sijoitettu sinne, koska se on kaukana asutuksesta, Haapanen kertoo.
Tänään pitäisi sataa maan eri kolkissa. On kuitenkin eri asia, onko sateista apua maastopalon hallinnassa.
– Aamuyöllä katsoin sääennusteita ja voimakkaimmat sateet tulevat mahdollisesti tälle alueelle vasta perjantaina iltapäivän puolella. Se tarkoittaa sitä, että seuraavat puolitoista vuorokautta ovat hyvin haasteellisia, Haapanen arvioi.
– Tämän päivän sateet ovat kuuroluonteisia. On täysin tuurista kiinni, osuvatko ne paloalueelle, Haapanen jatkaa.
Lue myös: MTV paikalla maastopaloalueella: Aamu on valjennut Kalajoella valitettavan kirkkaana – "On vaikea uskoa, että täällä tänään sataisi"
Kalajoen paloalueelle on tänään tulossa runsaasti apuvoimia. Muun kaluston lisäksi paikalle saapuu helikoptereita.
– On tulossa Aslak-pelastushelikopteri Lapista, puolustusvoimilta kaksi helikopteria ja parhaassa tapauksessa vielä kaksi rajavartiolaitoksen helikopteria, Haapanen sanoo.
2:51