EU kaavailee lisäävänsä rajavalvojia Balkanilla

Slovenia poliisi pakolaiset
Slovenian poliisi antaa ohjeita pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, jotka odottavat Kroatian ja Slovenian rajalla 19. lokakuuta 2015.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 25.10.2015 12:55(Päivitetty 25.10.2015 14:34)

MTV UUTISET - STT - AFP

EU harkitsee aloittavansa uuden rajavalvontaoperaation Kreikan, Albanian ja Makedonian välisillä rajoilla.

Ehdotus sisältyy päätöslauselmaluonnokseen, jonka illalla kokoontuva minihuippukokous saa käsiteltäväkseen. EU sijoittaisi viikossa yli 400 rajavartijaa pakolaiskriisin koettelemalle Länsi-Balkanille. 

Päätöslauselmaluonnoksessa ehdotetaan myös, että EU pyrkisi nopeuttamaan muun muassa irakilaisten ja afganistanilaisten käännytyksiä, jos heidän turvapaikkahakemuksensa hylätään.  

Minihuippukokoukseen osallistuvat Balkanin pakolaisreitillä sijaitsevien maiden johtajat.  Se järjestetään EU:n komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin aloitteesta.  

Juncker on saksalaisen Bild-lehden mukaan lähettänyt osallistujille 16-kohtaisen suunnitelman pakolaistilanteen selkiyttämiseksi. Hän kehottaa maita lopettamaan pakolaisten siirtämisen naapurimaihin kaoottisissa oloissa. Maiden pitäisi sen sijaan toimia järjestelmällisesti.

– Komissio odottaa, että kaikki noudattavat pelisääntöjä, jollemme halua saattaa Schengeniä kyseenalaiseksi, Juncker sanoo Bildille.

Useat Balkanin maat ovat vastanneet maahanpyrkijöiden suureen määrään sulkemalla rajojaan tai rajoittamalla maahanpääsyä.  

Minihuippukokous järjestetään illalla Suomen aikaa. Kokoukseen osallistuvat EU:n ulkopuolelta Serbia ja Makedonia sekä unionimaista Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Unkari, Kreikka, Slovenia, Romania ja Saksa.  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset