Palavaan rakennukseen Venäjällä vangiksi jääneen koulutytön viimeinen viesti: "Sano äidille, että rakastin häntä"

3:58img
Julkaistu 27.03.2018 11:48
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Siperialaisessa ostoskeskuksessa sunnuntaina roihunnut tulipalo vaati ainakin 64 kuolonuhria. Kuolleiden joukossa pelätään olevan kymmeniä lapsia.

Venäläislehti Komsomolskaya Pravda on The Straits Timesin mukaan uutisoinut paloon liittyvästä traagisesta tarinasta. 11-vuotias Viktoria Pochankina oli luokkaretkellä ostoskeskuksen elokuvateatterissa, kun tulipalo alkoi levitä.

– Hän soitti minulle kello 16.11 viimeistä kertaa ja kertoi, että kaikki on liekeissä, elokuvateatterin ovet jumissa, eikä hän pääse ulos, Pochankinan täti Yevgeniya Oganesyan kertoi lehdelle.

– Sanoin hänelle: Vika, ota vaatteesi pois ja hengitä niiden läpi. Hän sanoi minulle: "Sano äidille, että rakastin häntä", Oganesyan kuvaili.

Tulipalon syttymissyytä on spekuloitu julkisesti. Palo lähti leviämään alueelta, jossa oli muun muassa elokuvateatteri, jossa näytettiin tulipalon hetkellä Sherlock Gnomes -lastenelokuvaa.

"Heidät olisi voitu pelastaa"

Ostoskeskuksen turvallisuusjärjestelyissä on todettu olleen vakavia puutteita, ja jopa presidentti Vladimir Putin totesi palon johtuneen vakavista laiminlyönneistä.

Tukittujen palo-ovien lisäksi esimerkiksi kauppakeskuksen palohälytysjärjestelmä oli rikki.

– Äitini tuli paikalle välittömästi, ehkä kolmen minuutin jälkeen. Hän anoi, että tämän hemmetin elokuvateatterin sali avataan. Heidät olisi voitu pelastaa, kommentoi Igor Vostrikov, joka menetti palossa kolme lastaan, vaimonsa ja siskonsa.

– Yhdessä kolmesta salista oli avoimet ovet, eikä kukaan kuollut, Vostrikov sanoi.

Tytär soitti, mitään ei ollut tehtävissä

Aleksandr ja Olga Lillevyali kertoivat puolestaan Meduza.io -sivustolle menettäneensä kolme tytärtään, jotka jäivät jumiin elokuvateatteriin.

– Tyttäreni soitti minulle. Huusin hänelle vain, että hänen pitää yrittää päästä ulos, mutten voinut tehdä mitään. Edessäni oli vain tulta, Aleksandr Lillevyali sanoi.

Viisi henkilöä on pidätetty tulipaloon liittyen. Ostoskeskus tullaan viranomaisten mukaan purkamaan.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat