Paljastus Salatut elämät -sarjasta – tällaisessa roolissa Sami Sykkö nähdään

Sami Sykkö sai mieleenpainuvimman palautteen Salkkarit-roolistaan täysin yllättäen jäätelökioskin jonossa 1:50
Sami Sykkö sai mieleenpainuvimman palautteen edellisistä Salkkarit-rooleistaan – sarjan lapsifanit yllättivät jäätelökioskin jonossa

Sami Sykön rooli Salatut elämät -sarjassa paljastui. 

Toimittaja-juontaja Sami Sykkö nähdään pian Salatut elämät -sarjassa. Hänet nähdään hääsuunnittelijan roolissa ensimmäistä kertaa jaksossa 4641 nimeltään Akille soi Lindandia-hymni, joka nähdään MTV3-kanavalla 25. syyskuuta. Jakso on katsottavissa etukäteen Katsomo+-palvelussa jo 20. syyskuuta.

Kun Sykköä pyydettiin taas mukaan Salkkareihin, ei hän epäröinyt vastata kyllä. 

– Vastasin heti, että olen vapaa: tulen! Olen ollut pari aikaisempaa kertaa täällä, ensimmäisen kerran hääsuunnittelijana ja toisella kerralla olin äkkirikastuneen Karin stylistinä. Molemmilla kerroilla se oli niin hirveän hauskaa, ja näyttelijäntyö oli haastavaa myöskin, hän kertoi aikaisemmin MTV Uutisten haastattelussa

Näin ollen tulevana syksynä televisioruuduissa nähdään Sykön kolmas roolisuorituksensa sarjan historiassa. 

Hänet on nähty sarjassa pienissä rooleissa aikaisemminkin vuosina 2019 sekä 2021. Lisäksi vuonna 2019 hän toteutti studiolla Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen muotikuvaukset sarjan näyttelijöiden kanssa.

Salatut elämät ma-to MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla. Seuraavan viikon jaksot perjantaisin MTV Katsomo + -tilauksella

Lue myös:

    Uusimmat