Sami Sykkö tekee tulevana syksynä paluun Salkkareihin ja kolmannen roolinsa sarjan historiassa.
Salkkareiden studio Helsingin Konalassa on toimittaja-juontaja Sami Sykölle varsin tuttu paikka: hänet on nähty sarjassa pienissä rooleissa vuosina 2019 sekä 2021. Lisäksi vuonna 2019 hän toteutti studiolla Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen muotikuvaukset sarjan näyttelijöiden kanssa.
Kun Sykköä pyydettiin taas mukaan Salkkareihin, ei hän epäröinyt vastata kyllä. Näin ollen tulevana syksynä televisioruuduissa nähdään Sykön kolmas roolisuorituksensa sarjan historiassa.
– Vastasin heti, että olen vapaa: tulen! Olen ollut pari aikaisempaa kertaa täällä, ensimmäisen kerran hääsuunnittelijana ja toisella kerralla olin äkkirikastuneen Karin stylistina. Molemmilla kerroilla se oli niin hirveän hauskaa, ja näyttelijäntyö oli haastavaa myöskin.
Yhden aamupäivän aikana Sykkö pääsi kuvaamaan roolihahmossaan viisi kohtausta, mutta juuri muuta tietoa ei tässä kohtaa vielä hahmon yksityiskohdista heru.
– Jatkumoa on siinä mielessä, että kun edellisellä kerralla oli tämä hääsuunnittelija ja sitten oli stylisti, niin silloin kaivattiin tällaista tyyliapua. Niin sillä linjalla mennään tälläkin kertaa. On tarpeita tällä porukalla ja sitten minä riennän tietenkin paikalle, kun sellaista apua tarvitaan, Sykkö myhäilee.
Lue myös: Sami Sykkö ei tule varakkaasta perheestä, mutta osti silti ensiasuntonsa vain 16-vuotiaana – näin hän sen teki
Sykkö ei itse esittänyt ennakkoon mitään toiveita sille, millainen hänen kolmas Salkkarit-hahmonsa olisi, vaan halusi luottaa jälleen käsikirjoitukseen – sekä yllättyä siitä.
Salatut elämät juhli alkuvuodesta 25-vuotissyntymäpäiviään, ja näihin vuosiin on mahtunut iso liuta sarjan käsikirjoittajia. Sykkö arvostaa tätä työtä tehneitä suuresti.
– Varsinkin ensimmäisellä kerralla, kun olin tämä hääsuunnittelija, niin se käsikirjoitus oli siis niin hauska! Ajattelin, että kenen päästä tulee tällaisia ideoita. Myöhemmin teinkin ihan ison jutun Kuukausiliitteeseen Salkkareista, kuvattiin täällä iso muotijuttu, kun Salkkarit täytti 20 vuotta, koska olin niin inspiroitunut siitä, että miten tätä sarjaa tehdään ja mikä huumori täällä on.
Uuden oppimista
Sykköä niin ikään kiehtoi jälleen mahdollisuus tehdä erilaista televisiotyötä kuin mihin hän on tottunut. Omien kohtaustensa kuvaamisen jälkeen hän oli lounaalla saanut vinkkejä omaan näyttelemiseensä eräältä Salkkarit-kollegaltaan: Monika Lindemanilta, joka työkseen myös kouluttaa ihmisiä kameratyöskentelyyn sekä -näyttelemiseen.
– Sain ihan kullanarvoisia ohjeita, jotka olisin tietenkin halunnut, että minulla olisi ollut jo aamulla tiedossa. Mutta ensi kerralla, jos vielä pääsen, niin sitten tiedän vielä taas paremmin, miten teen.
Näyttelijänkokemusta Syköltä löytyy kuitenkin Salkkareiden ulkopuoleltakin. Lapsena hän oli aktiivinen koulun näytelmäkerhoihin osallistuja ja sittemmin Ylioppilasteatterin lavoilla niin ikään ansioitunut. Yhden vuoden ajan Sykkö on aikoinaan tehnyt myös ammattiteatteria Vaasassa ruotsinkielisessä Oliver Twist –musikaalissa, jossa hänellä oli iso rooli muutamine lauluosuuksineen.
Yhtä pientä tv-roolia lukuun ottamatta näiden aikojen jälkeen näytteleminen jäi pitkäksi aikaa pois Sykön elämästä, ja hän palasi roolien tulkitsijaksi vasta Salkkareiden studiolle astuttuaan.
– Tämä on ollut tosi hauskaa oppimista, kun tässä on niin paljon samoja elementtejä: teen kameran kanssa muuten paljon töitä, mutta tämä on jotain ihan muuta, tässä on ihan erilaiset lainalaisuudet.
Oman suhteensa Salkkareihin Sykkö kuvailee näyttelijänkeikkojensa ulkopuolella olevan “ajoittain etäisempi”, mutta toisinaan hän taas seurailee sarjaa aktiivisemmin. Salkkarit on Sykön mielestä sarjana verraton sekä poikkeuksellinen monesta syystä: Salkkareiden jatkumo on vailla vertaansa, sillä sitä on esitetty suomalaisessa televisiossa historiallisen pitkään.
Se on myös tuonut Suomeen lukuisia uusia näyttelijöitä ja esitellyt vuosien saatossa erilaisia ajan ilmiöitä – sekä nostanut esille painavia yhteiskunnallisia teemoja.
– Miten tärkeä Salkkarit on ollut vaikkapa siinä, miten suhtaudutaan vähemmistöihin, maahanmuuttajiin tai seksuaalivähemmistöihin. Tämä sarja on alusta asti tuonut televisioon sellaisia teemoja, jotka ovat tosi tärkeitä sen kannalta, millainen maa Suomi on.
Vinkkejä ja kannustusta
Sykköllä on ystävä- ja tuttavapiirissään useita näyttelijöitä, mutta kellekään heistä hän ei hiiskunut ennakkoon sanaakaan siitä, että palaa kolmatta kertaa Salkkareihin. Edellisiltä kerroilta hän ei muista saaneensa läheisiltään palautetta näyttelijäntyöstään, siskoaan lukuun ottamatta. Pauliina Sykkö oli koko kansan tuntema lapsinäyttelijä Ruusun aika –sarjan ansiosta 1990-luvulla.
– Hän katsoi, mutten muista, mitä hän sanoi! Muistaakseni hän antoi ihan positiivista palautetta.
– Meillä oli aina niin, että minä olin hyvä esiintyjä, mutta siskoni oli todella hyvä esiintyjä sekä sen lisäksi näyttelijä. Kyllä hän muistikuvani mukaan ihan kannustavaa palautetta antoi, mutta hän onkin koulutukseltaan opettaja, ja siihenhän kuuluukin tämä kannustaminen.
Sykkö kertoo uskovansa, että kaikki hänen Salkkareita seuraavat ystävänsä – joita on paljon – tulevat yllättymään siitä, että hän on taas mukana sarjassa.
Yksi heistä lienee hänen hyvä ystävänsä Jorma Uotinen, jonka kanssa Sykkö tekee suureen suosioon noussutta Sami & Jorma –podcastia. Sykkö ei tiedä, seuraako Uotinen Salkkareita muuten, mutta kertoo tämän kuitenkin aina katsovan kaikki ohjelmat ja esitykset, joissa hänen ystävänsä ovat.
– Olen oppinut Jormalta tämän. Se on hieno ystävyyttä kunnioittava tapa. Näin toimimme, minäkin menen katsomaan aina ystäviäni tietenkin. Uskon, että kun kerron hänelle olevani mukana Salatuissa elämissä, niin hän varmaan sen sitten katsoo ja häneltä jonkinlaisen palautteen sitten siitä saan.