Paavi Franciscus on päässyt pois sairaalasta. 88-vuotias paavi oli sairaalassa yli viisi viikkoa hengitysvaikeuksien ja keuhkokuumeen vuoksi.
Ennen lähtöään paavi kiitti kaikkia terveydestään huolehtineita Gemellin sairaalan parvekkeelta Roomassa. Paikalla oli sadoittain ihmisiä, joille paavi vilkutti ja näytti useita kertoja ylös nostettua peukaloaan.
– Näen tuolla naisen, jolla on keltaisia kukkia. Hienoa, paavi sanoi hymyillen ja hiljaisella äänellä saaden yleisön nauramaan.
Pyörätuolissa istunut paavi viipyi parvekkeella parisen minuuttia. Poistuessaan autolla paavi heilutti vielä auton ikkunan läpi toimittajille. Hänellä oli hengittämistä helpottavat happiviikset.
Paavin lääkäri kertoi eilen, että Franciscusilla on edessään vielä ainakin kahden kuukauden toipumisjakso Vatikaanissa.
Paavi joutui sairaalaan helmikuun puolivälissä hengitysvaikeuksien vuoksi. Tilanne paheni lopulta keuhkokuumeeksi.
Paavilla on sittemmin ollut hengenahdistuskohtauksia, mutta viime päivinä hänen tilansa on kohentunut, eikä hän enää tarvitse happinaamaria.
Argentiinalainen Franciscus on johtanut katolista kirkkoa vuodesta 2013 lähtien. Kuluva sairaalajakso on neljäs, pisin ja vakavimmaksi kuvattu hänen virkakautensa aikana.