Palkkaratkaisun pitäisi syntyä huomiseen mennessä

Lähes kahta miljoonaa suomalaista koskeva palkankorotus määritellään joko euroina tai prosentteina.
Julkaistu 14.06.2015 04:33

MTV UUTISET - STT

Työmarkkinajärjestöt jatkavat tänään palkkaneuvotteluita ensi vuodelle.

Aikaa ratkaisun löytymiseen on käytännössä maanantaiaamuun.

Työmarkkinajärjestöillä on työllisyys- ja kasvusopimusneuvotteluissa auki ensi vuoden palkkaratkaisun lisäksi esimerkiksi työttömyysvakuutusmaksun nosto.

Lähes kahta miljoonaa suomalaista koskeva palkankorotus määritellään joko euroina tai prosentteina.

Työnantajien EK haluaisi sopia vain korotusten kustannusvaikutuksesta, jolloin eri aloilla voisi olla vaihtelua. Palkansaajajärjestöt SAK ja STTK haluaisiavat euromääräisen palkankorotuksen kaikille.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa