Palokuolemien määrä kääntyi äkkinousuun joulukuussa

vuosaari palo
Muistokynttilöitä Helsingissä Vuosaaressa 9. joulukuuta 2016. Kerrostalon huoneistopalossa aamuyöllä kuoli nainen ja kolme lasta.Lehtikuva
Julkaistu 17.01.2017 09:55

MTV UUTISET - STT

Tulipalossa kuoli viime vuonna 82 ihmistä, kerrotaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Palokuolemien määrä näytti vielä marraskuussa jäävän edellisvuotta pienemmäksi, mutta joulukuun neljätoista kuolemaa vetivät tilaston nousuun. Kuolleita oli viime vuonna neljä enemmän kuin edellisvuonna.

Keskusjärjestön mukaan heinäkuu oli erityisen positiivinen poikkeus tilastoinnin historiassa. Ensimmäistä kertaa kukaan ei kuollut tulipaloissa kalenterikuun aikana.  

SPEKin turvallisuuspäällikön Ilpo Leinon mukaan kaikkiaan paloturvallisuus on muutaman vuoden aikana selvästi parantunut. Parantamisen varaa kuitenkin edelleen on, koska suurin osa paloista johtuu ihmisen omasta toiminnasta, Leino sanoo.  

Sekä rakennuspaloja että asuntopaloja oli viime vuonna hienoisesti edellisvuotta enemmän.  


Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa