Palta: Postin ilta- ja yötyölisät säilyvät ennallaan – neuvottelut jatkuvat

6:38img
Video: Postin jakelutyöntekijöiden palkat säilyvät entisellään 2022 loppuun saakka – 700 työntekijä siirretään silti osaksi uutta työehtosopimusta.
Julkaistu 17.10.2019 13:12

MTV UUTISET – STT

Postin ilta- ja yötyölisät säilyvät ennallaan, esittää Palvelualojen työnantajat Palta. Palta kertoo tarkentaneensa esitystään siten, että ilta- ja yötyölisien taataan säilyvän nykyisellä tasolla seuraavan sopimuskauden ajan.

Aiemmin Palta on ilmoittanut, etteivät nykyiset henkilökohtaiset palkat laske tulevalla sopimuskaudella, vaan Palta hakee ensisijaisesti joustavuutta. Näin myös Posti voisi jakaa kirjeitä ja aikakausilehtiä aamun sanomalehtien jakelun yhteydessä.

Postin työntekijöitä edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on epäillyt, että yötyöstä maksettava palkka jäisi nykyistä pienemmäksi, vaikka henkilökohtaiset palkat pysyisivät ennallaan.

Palta ja PAU jatkoivat neuvotteluja torstaina. PAU on uhannut Paltaa työtaistelulla.

Liittojen välisten neuvottelujen piirissä on noin 10 000 henkilöä, joista suurin osa toimii postinjakelutehtävissä. 

Tuoreimmat aiheesta

Posti