Paluun tekevän Disco-yhtyeen Aki Eronen ja Olli Halonen ovat olleet ystäviä yli 20 vuotta: "Meitä yhdistää halu tehdä musiikkia"

6:20img
Aki Eronen ja Olli Halonen kertovat, mistä Disco-yhtye on saanut alkunsa!
Julkaistu 05.03.2022 14:20

Sonja Saarinen

sonja.saarinen@mtv.fi

Discon on tarkoitus julkaista uusi albumi vuonna 2023.

Töölöläisessä studiossa 2000-luvun alun hittiyhtye virittelee soittimiaan. Disco-yhtye tekee paluun uudella musiikilla. Perjantaina 25. helmikuuta julkaistiin single Muualla palaa, josta yhtyeen jäsenet Aki Eronen ja Olli Halonen ovat innoissaan. Bändikaverukset ovat aina käsitelleet henkilökohtaisen elämänsä asioita musiikin kautta. Yhtyeen suurimpia hittejä parikymmentä vuotta sitten olivat esimerkiksi Levottomat tuulet, Ketä sinä odotat ja Ilkeitä asioita.

– Muualla palaa -biisi on saanut alkunsa kotonamme pianon ääressä. Tapailin jotakin biisiä, koska soittelen aika paljon sekä omia että myös muiden kappaleita. Aloin sitten soittamaan siinä yhtä melodian pätkää ja mietin, että tässä on jotain jännittävää. Laitoin sen melodian Ollille ja siitä se lähti. Vietiin sitä eteenpäin ja se muuntautui tuollaiseksi aika meneväksi kappaleeksi, Eronen kertoo MTV Uutisille. 

Kappaleen sanoitus tuotti jonkin verran päänvaivaa, joten he pyysivät apua sanoittaja ja lauluntekijä Kaisa Korhoselta. Kappale saatiin loppujen lopuksi helposti kasaan.

Olli Halonen Disco

Olli Halonen työskentelee Sony Music Finlandilla. 

– Melodian fiilis ja rakenne johdattelivat aika paljon tätä biisiä. Joskus saattaa olla, että joutuu kulkemaan todella pitkälle metsään ja väärään suuntaan ja palaamaan taas alkuun. Joskus myös yksi jos toinenkin teksti menee roskiin, Halonen lisää.

Uuden kappaleen tekstissä puhutaan ihmissuhteista, mutta myös koko maailmaan vaikuttaneista katastrofeista. Kappaletta kirjoitettiin samaan aikaan, kun maailmalla oli isoja ympäristötuhoja.

Lue myös: Bess kuvailee tulevan UMK-esityksen "lähteneen lapasesta" – paljastaa myös oman selkeän suosikkinsa kisassa

– Itse kukin aika ajoin varmasti törmää siihen ajatukseen etenkin eläessä jonkun kanssa, että 300 iltaa on mennyt ja tietty tilinpäätös pitäisi tehdä. Tätä pohdintaa tuo teksti biisissä edustaa, kertoo Eronen.

Kaksikko tapasi Savonlinnan taidelukiossa. Halosen silloinen bändi etsi basistia ja Eroselta tämä taito löytyi. Kun lukio saatiin päätökseen, loppui myös bänditoiminta. Molemmat heistä muuttivat omilla tahoillaan armeijan jälkeen Helsinkiin ja ajattelivat, että jonkinlaisia musakuvioita kaivattaisiin.

– Pohdittiin, että jotain tekisi mieli tehdä, mutta kummallakaan ei ollut sillä hetkellä mitään erikoista meneillään. Mietimme, että eiköhän laiteta bändi kasaan ja siitä se sitten lähti, Eronen muistelee.

Aki Eronen Disco

Aki Eronen on ammatiltaan lentäjä. 

Aluksi heillä oli ajatus, että Discossa olisi enemmänkin jäseniä, mutta loppupeleissä kaikki tarvittava taito löytyi heiltä itseltään. Eronen oli käynyt musiikkilinjan taidelukiossa, ja Halonen soittanut koko ikänsä rumpuja, vaikkakin lukiossa opiskeli kuvaamataidon linjalla.

– Olin myös ollut musastudiolla työharjoittelussa, joten osasin käyttää syntikoita ja tietokoneita, jotka olivat juuri tulleet musiikkimaailmaan. Ymmärsimme, että meillä on tietokone kolmantena muusikkona ja sillä saamme sellaisen äänimaiseman ja muodon musiikille, jonka me silloin halusimme, kuvailee Halonen.

Lue myös: Rap-musiikki yhdistetään päihteisiin, aseisiin ja väkivaltaan – tällaisista aiheista nuorisotalon studiossa oikeasti räpätään

Nuoret muusikonalut aloittivat musiikinteon Töölössä pienessä yksiössä, jossa parven alle oli rakennettu studio. Musiikin teko on ollut siitä asti hyvin luontainen tapa ratkaista eri elämän asioita.

– Olemme siis olleet ystäviä koko tämän 20 vuotta. Ei tietenkään paita ja peppu -tyyppisiä, koska olemme hyvin erilaisia ihmisiä ja meitä kiinnostaa erilaiset asiat elämässä, mutta meitä yhdistää halu tehdä musiikkia ja olemme kokeneet sen hyvin antoisaksi, Eronen tiivistää.

Lue myös: Teflon Brothers paljastaa supersuosionsa salaisuuden – Pyhimys myöntää: "Olen joskus yrittänyt tehdä liian vakavia kappaleita"

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki