Koronapandemia on aiheuttanut talouskriisin monessa maassa ja ajanut ihmisiä köyhyyden partaalle. Samaan aikaan kuitenkin rikkaimmat ovat onnistuneet tuplaamaan varallisuutensa, kertoo BBC.
Asiaa on tutkinut kehitysapuun keskittyvä hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam.
Oxfamin mukaan maailman kymmenen rikkainta miestä on tuplannut yhteenlasketun omaisuutensa maaliskuusta 2020 lähtien.
– Vuoden aikana on saatu maailman uusi miljardööri keskimäärin lähes joka päivä. Samaan aikaan kuitenkin 99 prosenttia maapallon väestöstä kärvistelee lockdownien vuoksi. Liikevaihto ja turismi ovat kärsineet ja sen myötä 160 miljoonaa ihmistä lisää on ajautunut köyhyyteen, sanoo Oxfamin pääjohtaja Danny Sriskandarajah.
– Jotain on pahasti vialla talousjärjestelmässämme, hän lisää.
Forbesin mukaan maailman 10 rikkainta miestä ovat nämä herrat: Elon Musk, Jeff Bezos, Bernard Arnault and family, Bill Gates, Larry Ellison, Larry Page, Sergey Brin, Mark Zuckerberg, Steve Ballmer and Warren Buffet.
Heidän yhteenlaskettu omaisuutensa kasvoi maaliskuusta 2020 marraskuuhun 2021 700 miljardista1,5 biljoonaan (tuhat miljardia).
Oxfamin luvut saattavat hieman heittää, sillä ne on mitattu pandemian alusta lähtien, jolloin osakekurssit romahtivat maailmanlaajuisesti.
Maailman rikkaimpien varallisuus riippuu tyypillisesti heidän osakeomistuksistaan, jotka putosivat jyrkästi maaliskuussa 2020. Myöhemmin tehty kasvun mittaus pohjaa tähän. Jos Oxfam olisi tehnyt laskelmansa juuri ennen pandemian alkamista, kasvu olisi ollut vähemmän voimakasta.