Kanadalaismies päätti haastaa oikeuteen maan suurimman pankin sen jälkeen, kun se yritti viedä hänen autonsa perusteettomasti.
Tage Kendall, tuiki tavallinen kanadalaismies, on päättänyt viedä The Royal Bank of Canadan oikeuteen. Rohkeaa, sanovat. RBC on paitsi maan suurin pankki, myös isoin ja arvokkain yhtiö.
Katso pääkuvan videolta, millaisesta autosta maksettiin huutokaupassa lähes 50 miljoonaa dollaria.
Kendall sai kesällä yhteydenoton kyseisestä pankista Facebookin kautta. Hänelle kerrottiin, että pankki tulisi hakemaan hänen autonsa, vuosimallin 2006 Subaru Impreza WRX STI:n, sillä hän oli laiminlyönyt velkansa takaisinmaksun. Kendall ilmoitti, että pankki on tehnyt virheen, sillä hän ei edes ollut pankin asiakas. Hän myös sanoi pitävänsä Facebook-viestiä hieman hämäränä tällaisten asioiden hoitamiseen.
Tapauksessa ei olisi sinällään mitään ihmeellistä, jos Kendall olisi ollut kyseisen pankin asiakas ja hänellä olisi ongelmia autolainansa maksamisen kanssa, mutta todellisuudessa hänellä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä RBC:n kanssa. Auto oli myös maksettu kokonaan ja Kendall oli sen laillinen omistaja. Hän jätti ilmoituksen lopulta ilman sen suurempaa huomiota ja luotti siihen, että pankki tajuaisi mokansa.
Virhe. Ei tajunnut.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Kendall sai ilmoituksen, että hänen autoaan ollaan hinaamassa ulos taloyhtiön parkkihallista. Hän oli parhaillaan töissä kaivoksella parin tuhannen kilometrin päässä kotoaan, mutta joutui jättämään kaksiviikkoisen työrupeamansa kesken ja lentämään välittömästi takaisin kotiin.
Kendallille kerrottiin, että hänen autonsa huutokaupattaisiin kolmen viikon kuluessa, jos velkaa, jota hänellä ei ollut, ei maksettaisi. Asiaa oli siis ryhdyttävä selvittämään pikaisesti.
Auto palautettiin yllättäen
Loppujen lopuksi kävi ilmi, että Kendall oli merkitty lainanhakijaksi toisen, täysin tuntemattoman henkilön lainahakemukseen. Pankin mukaan Kendall oli allekirjoittanut paperit, mutta ei jostain syystä suostunut näyttämään dokumentteja asianomaiselle.
Muutaman päivän päästä auto oli yllättäen palautettu oikealle paikalleen taloyhtiön parkkihalliin. Ilman selitystä. Mukana oli ainoastaan kirje, jossa kerrottiin, ettei pankilla ollut enää Kendalliin tai hänen Subaruunsa liittyviä vaatimuksia.
Ymmärtäväisempi henkilö olisi saattanut jättää asian siihen ja jatkaa elämäänsä tyytyväisenä, mutta Kendall päätti pitää kiinni oikeuksistaan ja on haastanut pankin oikeuteen.
Kendallin mukaan RBC ylitti lailliset oikeutensa takavarikoidessaan hänen autonsa. Hän vaatii korvauksia tapauksen vuoksi menettämistään ansioista – koska hän joutui palaamaan kotiin etuajassa – sekä ymmärrettävästi myös tapauksen selvittämiseen käyttämästään ajasta.
Pankki pahoittelee sekaannuksen aiheuttamaa vaivaa, mutta kertoo palauttaneensa auton välittömästi huomattuaan virheensä.
Lähde: CBC