Yhdysvalloissa viranomaiset jättivät HSBC-pankin syyttämättä rahanpesusta, koska syytteiden pelättiin johtavan kansainväliseen markkinakriisiin, selviää yhdysvaltalaisraportista.
HSBC-pankkia epäiltiin vuonna 2012 siitä, että se antaa huumekartellien pestä varoja kauttaan. Pankkia koskeva tutkinta ei kuitenkaan johtanut syytteisiin.
Yhdysvaltain edustajainhuoneen republikaanityöryhmän laatimassa raportissa sanotaan, että merkittävä syy tähän oli brittipoliitikkojen painostus. HSBC pitää päämajaansa Lontoossa.
Raportista uutisoi BBC.
Valtiovarainministeri varoitti kirjeellä
Raportin mukaan muun muassa Britannian valtiovarainministeri George Osborne pyrki estämään HSBC:n syyttämisen.
Osborne kirjoitti Yhdysvaltain keskuspankin johtajalle Ben Bernankelle kirjeen, jossa totesi, että HSBC:n joutumisella syytteisiin voisi olla "vakavat seuraukset taloudelliselle vakaudelle erityisesti Euroopassa ja Aasiassa".
Raportin mukaan myös Yhdysvaltain oikeusministeriön johto oli haluton ajamaan syytteitä pankkia vastaan, koska se pelkäsi mahdollista myrskyä maailmanmarkkinoilla.
Pankki maksoi miljardikorvaukset
HSBC maksoi lopulta sovitteluratkaisuna 1,92 miljardia dollaria (noin 1,73 miljardia euroa). Vastineeksi pankin ei tarvinnut myöntää minkäänlaisia väärinkäytöksiä.
Sovitteluratkaisusta käy ilmi, että pankki rikkoi Yhdysvaltain asettamia pakotteita ottamalla asiakkaakseen pakotelistalla olevia Irakista, Libyasta, Sudanista, Burmasta ja Kuubasta.
Lisäksi pankin tilejä käyttivät meksikolainen Sinaloa-huumekartelli ja kolumbialainen Norte del Valle -kartelli.
Jos HSBC olisi tuomittu rikollisesta toiminnasta, se olisi saattanut menettää lupansa pankkitoimintaan Yhdysvalloissa.
HSBC ei suostunut kommentoimaan raporttia BBC:lle.