Pappi arvostelee seurakuntaa: Rahaa syydetään vääriin paikkoihin

Sadinmaan mielestä seurakunnan rahat menevät uusiin rakennuksiin sielunhoidon kustannuksella. Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity juttuun.Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Julkaistu 06.09.2012 14:00

Pappi Kai Sadinmaa on töissä Helsingin seurakuntayhtymässä. Hänen mielestään siellä panostetaan epäolennaisuuksiin ja karsitaan tärkeistä asioista.

Kai Sadinmaan pesti Helsingin seurakuntayhtymässä loppuu vuodenvaihteessa. Hän ei ole varma, jatkaako enää papin työssä.

– Olen kypsä politiikkaan, jota Helsingin seurakuntayhtymässä harjoitetaan. Virkoja on lakkautettu esimerkiksi sairaalan sielunhoidosta ja perheneuvonnasta. Kuitenkin samaan aikaan satsataan kymmeniä miljoonia uusiin kappeleihin ja vanhojen kirkkojen laajennuksiin, Sadinmaa sanoo.

– Tästä on ollut viimeisen vuoden aikana kovat taistelut, mutta ne on totaalisesti hävitty. Vaikka tukea löytyy ja luottamushenkilöt ovat lobanneet, käytännössä päätöksiä tehtäessä puheet eivät paina yhtään mitään.

Studio55.fi/Piia Simola

Pappi puhuu suunsa puhtaaksi: Nämä asiat ovat vialla kirkossa

Pappi paljastaa: Toivon, että kirkosta eroaa enemmän ihmisiä

Normeihin taipumaton pappi Kai: Sairas työyhteisö ja kirkkoherra savustivat minut ulos

Kaapista ulos tullut pappi: Valtaosa palautteesta on ollut positiivista

Burnoutista kärsinyt pappi: En jaksanut nousta edes sängystä ylös

Jyrki joutui luopumaan papin urastaan naisen vuoksi

Mormonikirkosta eronnut uhattiin tappaa

Seksuaalineuvoja: Tällaisia ongelmia uskovaisilla on seksuaalisuuden kanssa

18 lapsen vanhemmat eivät usko ehkäisyyn – Lapsia vahditaan kameroilla

Tuoreimmat aiheesta

Studio55