Parikymppinen epäiltynä isän taposta – uskotaan yrittäneen tappaa toisenkin ihmisen

4:37img
Poliisin mukaan väkivaltarikokset ovat vähentyneet koronakriisin myötä.
Julkaistu 29.05.2020 14:14
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Jyväskylässä isänsä taposta epäiltyä nuorta miestä epäillään myös toisen henkirikoksen yrityksestä.

MTV Uutisten tiedossa ei toistaiseksi ole, kehen toinen epäilty henkirikos on kohdistunut.

Poliisi vaatii 20-vuotiasta miestä vangittavaksi Jyväskylässä keskiviikkona tapahtuneesta taposta ja tapon yrityksestä. Poliisi kertoi aiemmin, että nuoren aikuisen miehen epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä myöhään tiistai-iltana.

Poliisi luonnehti aiemmin Jyväskylän Holstin omakotialueella tapahtunutta keski-ikäisen miehen kuolemaa "perheen sisäiseksi tapahtumaksi". Teossa ei ole käytetty ampuma-asetta ja sitä tutkitaan tappona. Epäilty otettiin kiinni tapahtumapaikalta.

Päihteiden osuutta tapahtumiin selvitetään, mutta tutkinnanjohtajan mukaan ne eivät ole ainakaan ratkaisevissa määrin vaikuttaneet tapahtumiin. Poliisi sai ilmoituksen tapauksesta illalla noin kello 23:n aikaan.

Lue myös: Pojan epäillään tappaneen isänsä – tämä Jyväskylän perhetragediasta tiedetään: "Ei ole ollut kyse mistään tavallisesta suomalaisesta illanvietosta"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset