Passinväärentäjiä pidätettiin Kosovossa – väärensivät myös Suomen passeja

Suomen ja Euroopan Unionin passi
Suomen passien lisäksi Kosovossa oli väärennetty myös Slovenian, Tshekin, Bulgarian, Espanjan ja Kreikan passeja. Kuvassa Suomen ja Euroopan Unionin passi.Str / Lehtikuva
Julkaistu 10.12.2015 21:44

MTV UUTISET – STT

Kosovon poliisi on pidättänyt seitsemän miestä epäiltyinä EU-maiden passien ja henkilöllisyystodistusten väärentämisestä. Poliisin mukaan miesten hallusta löytyi satoja väärennettyjä passeja, ajokortteja ja henkilöllisyystodistuksia.

Joukossa oli Suomen passien lisäksi myös Slovenian, Tshekin, Bulgarian, Espanjan ja Kreikan passeja.

Poliisin mukaan väärennettyjä asiakirjoja oli todennäköisesti tarkoitus myydä kosovolaisille, jotka pyrkivät EU-maihin töihin. Kosovosta on muuttanut noin 800 000 ihmistä ulkomaille. Monet oleskelevat laittomasti Länsi-Euroopan maissa.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat