Pate Mustajärveltä suorat sanat tämän päivän hiteistä: "En minä sitä säksätystä pidä musiikkina"

1:48img
Julkaistu 25.11.2017 07:03
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Popedan ura on kestänyt 40 vuotta ja soolokiertueelle lähtevän nokkamies Pate Mustajärven soolourakin jo 34 vuotta.

Laulaja Pate Mustajärvi, 61, ei asetu aloilleen. Vuonna 2017 Mustajärven johtama Popeda on viettänyt 40-vuotisjuhlavuottaan. Yhtye esiintyy lauantaina 25. marraskuuta Helsingissä loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla.

Alkuvuoden Popeda on keikkatauolla. Myös Pate Mustajärvi lomailee, mutta jo keväällä mies nähdään jälleen lavoilla – tällä kertaa yksin. 

Mustajärvi julkaisee helmikuussa uuden sooloalbumin ja lähtee maaliskuussa yhdeksän kaupunkia kattavalle konserttisalikiertueelle.

Laulajan edellinen soololevy Taivas on täynnä ilmestyi vuonna 2015.

– Keväällä on luvassa ensimmäinen soolokiertue viiteen vuoteen. Ajatus kiertueesta tuli mieleen ensimmäisen kerran viime keväänä. Popedan kitaristi Costello Hautamäki heitti sellaisen idean, että mitäpä jos bändi pitäisi 40-vuotisrumban jälkeen kesään asti kestävän tauon ja keikkailisi seuraavan kerran suoraan kesän 2018 festarisutinoissa, Mustajärvi kertoo MTV.fin haastattelussa.

– Minulle ja kaikille muille tauko sopi. Mietin sitten, että mitähän minä nyt sitten teen. Ja kuinka ollakaan, mitä tulikaan mieleen: teenpä levyn ja kiertueen. Hommat tuntuvat maistuvan, mies naurahtaa.

Pate Mustajärvi 15.11.2017 Musiikkitalossa 2

Pate Mustajärvi vieraili Helsingin Musiikkitalossa ensimmäistä kertaa elämässään haastattelupäivänä 15. marraskuuta.

Pate Mustajärvellä ei tullut mieleenkään viettää koko kevättä hiljaiseloa. 

– Tammikuussa vietän kesäloman. Kuukausi on ihan hyvä pituus lomalle. Kyllä se minulle riittää mainiosti, Mustajärvi sanoo.

– Levy on vielä vähän vaiheessa, mutta kappaleet on jo valittu. Tekijöinä on suomalaisia laulunkirjoittajia ja olen tehnyt itsekin yhden kappaleen tekstin.

"1980-luvun työtahti tuntuu nyt huimalta"

Pate Mustajärvi ja Costello Hautamäki kirjoittivat paljon Popedan kappaleita viime vuosituhannen puolella.

Kuumasta kesästä (Popedan jättihitti vuodelta 1985) on tullut ihan kivasti Teosto-korvauksia, Pate nauraa.

– Kyllä niitä kappaleita on tullut takavuosina kirjoiteltua, mutta jossain vaiheessa se homma vähän niin kuin hiipui. Mutta nyt taas, miksikäs ei. Se vaatii vain aikaa.

Viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Mustajärvi toteaa, että ikävuosien karttuessa asiat etenevät hieman hitaammin.

– Ei asioita tapahdu samaan tahtiin kuin esimerkiksi 1980-luvulla Popedan kanssa parhaimmillaan. Tehtiin kahta levyä vuodessa ja siihen 140 keikkaa päälle. Jälkeenpäin se tuntuu kyllä huimalta. 

– Silloin sitä eli sille hommalle. Se oli jatkuvaa hulinaa. Ja silloin saattoi tehdä biisin monesta näkemästään asiasta. Vaikka on kyllä sanottava, että kyllä Popedan sanoitusten aihemaailma oli silloin pieni, Mustajärvi toteaa.

"Ei ole pakko seurata aikaansa"

Pate Mustajärvi julkaisi debyyttisooloalbuminsa Nyt! vuonna 1984.

– Kyllä asiat ovat mullistuneet sen jälkeen. Kun miettii vaikka studio-olosuhteita, studiossa oli kasiraituri, joka lämmitti koko studion. Nykyään studiossa on tv-ruutu, josta katsellaan lauluraitaa, Mustajärvi kuvailee.

– Mutta kyllä minä siitä pidän huolen, että minun soololevyltäni löytyvät grand piano, kitara, basso ja rummut. Se on minun juttuni. Monet ajattelevat, että pitäisi seurata aikaansa, mutta ei saatana. En minä sitä säksätystä pidä musiikkina. Mutta se on minun mielipiteeni.

Pate Mustajärvi 15.11.2017 Musiikkitalossa 4

Pate Mustajärvi on ollut tulevalla soolokiertueellaan ensimmäistä kertaa mukana kiertuejärjestelyissä alusta alkaen.

Mustajärvi kertoo olevansa ylpeä musiikillisista juuristaan.

– Haluan pysyä kiinni perinteessä. Kun sanotaan, että on pakko seurata musiikissa aikaansa, ei ole. Mikä helvetin pakko? Jos musiikki soundaa hyvältä ja soittajat ovat hyviä, niin se on hienoa, laulaja painottaa.

Pate Mustajärven Tyylillä-nimen saanut kiertue on Pro Promotion Oy:n ja laulajan oman Ikurin Turpiini Oy:n yhteisprojekti. Mustajärvi on ollut tällä kertaa ensimmäistä kertaa soolokiertueensa suunnittelussa mukana alusta lähtien.

– Ennen ohjelmatoimisto on myynyt keikat ja minä olen mennyt paikan päälle laulamaan enkä ole tiennyt hevonhelvettiä. Jos joku olisi kysynyt minulta, paljonko esimerkiksi valaistus maksaa, en olisi todellakaan osannut vastata. Nyt tiedän tarkalleen kaiken.

– Olen alusta asti mukana ja näen, miten iso duuni tällaisen kiertueen tekemisessä on. Se on aikamoinen homma ja se on tosi mielenkiintoista. Tekee elämälle hyvää seurata vähän tilanteita ja olla itse mukana tekemässä projektia alusta loppuun.

Popeda Provinssissa 30.6.2017

Pate Mustajärvi lavalla Popedan kanssa Provinssissa kesällä 2017.

Pate Mustajärven soolokiertue alkaa Oulusta 8. maaliskuuta 2018 ja päättyy luonnollisesti Tampereelle. Kiertueella kuullaan sekä Mustajärven vanhaa tuotantoa että uutta materiaalia.

Popedan materiaalia Mustajärven soolokeikoilla ei kuulla.

– Popeda ja soolo-Mustajärvi ovat kuin yö ja päivä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että lähden soolokiertueelle ja vedän encorena Kuumaa kesää, Mustajärvi sanoo.

– Popeda on maailman paras bändi esittämään Popedan musiikkia. Popeda on myös hyvä vaimo: se antaa syrjähypyt anteeksi.

Popeda esiintyy Hartwall Arenalla lauantaina 25. marraskuuta 2017 osana 40-vuotisjuhlakiertuettaan. Yhtye vetäytyy ensi kesään asti kestävälle tauolle joulukuussa.

Ensi elokuun 4. päivänä Popeda soittaa uransa suurimman konsertin Tampereella Ratinan stadionilla.

Katso artikkelin alussa videoklippi Pate Mustajärven haastattelusta. Katso alla myös video Mustajärven ja Popeda-kitaristi Costello Hautamäen haastattelusta keväältä 2017.

3:23img

Tuoreimmat aiheesta

Pate Mustajärvi