Pepe Willberg oli jo varma, ettei hän saa uransa aikana yhtään kultalevyä. Toisin kävi.
Laulajatähti Pertti "Pepe" Willberg täyttää tänään lauantaina 17. joulukuuta tasan 70 vuotta. Konkarisolisti ei ole tasavuosien täyttymisestä niin sanotusti moksiskaan.
– Ei tunnu missään. Olen sen verran hyvässä kondiksessa, että muutama kymmenen vuotta menee helposti vielä, Willberg toteaa MTV:n erikoishaastattelussa.
– Siltä tuntuu nyt, mutta huomenna voi olla, että ajatukset ovat aivan toisinpäin. Tässä eletään kuitenkin niitä vuosia, jolloin noutaja voi tulla nurkan takaa milloin tahansa.
1:27
Kuudella eri vuosikymmenellä menestynyt Willberg aloitti muusikonuransa 1960-luvun alkuvuosina Islanders-yhtyeen kitaristina.
Milloin Willberg tajusi, että hänestä tulee laulaja?
– Se ei ole omalla tavallaan selvinnyt minulle vieläkään, mies naurahtaa.
– Tavallaan menen eteenpäin ja harjoittelen asioita, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä. Parin viime vuoden aikana olen alkanut harrastaa tenoriaarioita. Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että harjoittelen ja esitän vain niitä aarioita, joista itse pidän.
Pepe Aamu
Laulaja kertoo tehneensä samalla tavalla koko uransa ajan.
– Soitan ja laulan vain niitä lauluja, joista itse pidän. Sillä tavalla tässä on kahlattu viimeiset 50 vuotta.
– Se, että osaan laulaa, selvisi jo aika skidinä. Sain kuusivuotiaana joululahjaksi pahvisen klarinetin ja sillä vetelin turkulaisessa raitiovaunussa joululauluja. Tajusin asian jo hyvin pienenä, sen, ettei siinä ollut minulle mitään vaikeaa.
1:50
Pepe Willberg päätyi mukaan Islandersiin sattumalta.
– Kun ensimmäinen kolmen minuutin biisi saatiin siihen kuntoon, että se soitettiin läpi niin, ettei kukaan tehnyt virheitä, oli siinä juhlan tuntua. Niinä päivinä tein omassa mielessäni ratkaisun, että tämä on sitä, mitä tulen todennäköisesti elääkseni tekemään.
Vuonna 1964 Willberg jätti koulun kesken ja hyppäsi keikkabussiin.
– Danny & Islandersin ensimmäinen levytysbiisi East Virginia oli tapetilla ja kovin suosittu. Ei siinä montaa minuuttia tarvinnut miettiä, mitä tekisi.
– Mitään varasuunnitelmaa ei ollut. Siitä ura lähti liikkeelle ja virran mukana on menty. Totta kai on ollut heikkoja hetkiä. Varsinkin ne taitekohdat, kun edellinen bändi on loppunut ennen uuden syntymistä. Muun muassa sellaista on tullut mieleen, että olisiko minusta johonkin muuhun hommaan. Mitään ei ole tullut mieleen, Willberg naurahtaa.
Pepe Saat miehen kyyneliin
Esimerkiksi Islandersin ja Jormasin sekä Jormasin ja Pepe & Paradisen väliset vaiheet ovat olleet tällaisia taitekohtia.
– Kun ei ole mitään koulutusta. Ei mitään hankittua ammattia. Silloin joutuu vähän heikoille jäille ja joutuu funtsaamaan, että mitäs tässä nyt sitten. Yllättävän nopeasti on löytynyt ratkaisu, joskus omasta päästä, joskus muiden.
– En missään nimessä haluaisi vaihtaa tätä elämää. On ollut hienoa kiertää erinomaisissa poikaporukoissa maailmaa. Paljon naurua ja iloa. Joskin tietysti myös surua, Willberg kiteyttää.
2:10
Willberg on nauttinut menestystä urallaan myös Ruotsissa ja Norjassa. Suosiota riitti kotimaan rajojen ulkopuolella 1960 ja 1970-luvuilla, sekä Jormas- että Pepe & Paradise -yhtyeillä.
1:50
1980- ja 1990-luvut olivat Willbergin uralla hiljaisempaa aikaa. 1990-luvun lopulla laulaja päätyi Hectorin, Kirkan ja Pave Maijasen kanssa mukaan Mestarit-kokoonpanoon, josta tuli tunnetusti valtavan suosittu.
– 2000-luvun alussa muutin takaisin Helsinkiin ja aloitin uuden elämän. Lopetin röökinpolton ja alkoholinkäyttö kohtuullistui, nykyään kuntoaan yllä kuntonyrkkeilemällä pitävä Willberg kertoo.
– Pauliina (Visuri, Willbergin vaimo) sen päätöksen teki. Hän on minun aivoni ja päätösten tekijä. Minä olen vain se tuote. Sillä tavalla olemme tässä nyt sählänneet ja hääränneet. Toimin tuotteenomaisesti eli pyrin olemaan mahdollisimman laadukas.
Pepe Willberg sai 1960-luvun alussa alkaneen muusikonuransa ensimmäisen kultalevynsä elokuussa 2014 eli yli 50 vuoden artistiuran jälkeen. Muun muassa Tehosekoitin-yhtyeestä tutun Matti Mikkolan johtama Pepe & Saimaa -projekti ja sen julkaisema albumi nousi suoranaiseksi hitiksi.
– Se oli kiinnostava projekti, josta selvisi jo pian, että sitä on mahdotonta jatkaa. Minä halusin jatkaa keikkailua oman yhtyeeni kanssa. Edelleen esitän tuon projektin lauluja keikoilla, Willberg sanoo.
– Pepe & Saimaa -albumista sain tosiaan ensimmäisen kultalevyni. Olin jo varma siitä, että jään historiaan laulajana, joka ei saanut yhtään kultalevyä. Toisin kävi, mies toteaa nauraen.
70-vuotisjuhlavuotenaan Pepe Willberg on keikkaillut vanhaan malliin. Mitään isompia tulevaisuudensuunnitelmia miehellä ei ole.
– Esitän tenoriaarioita. Sillä tavalla ehkä 20 vuotta liian myöhään, että ei tästä mitään suurta uraa ole syntymässä, mutta laulan niitä niin hyvin, että porukat ovat olleet syksyn keikoilla innoissaan ja ihmeissään, Willberg kertoo.
– Lauletaan menemään. Nämä hommat loppuvat sitten, kun lihaksisto ei anna enää periksi. En tee duunia yltiöpäisen aktiivisesti, mutta pidän kuntoa yllä pyrkimällä käymällä pari kertaa viikossa kuntonyrkkeilytreeneissä.
---
Pepe Willberg esiintyy 70-vuotisjuhlaviikonloppunaan Helsingissä, ravintola Kaisaniemessä, sunnuntaina 18. joulukuuta 2016 kello 19 alkaen.
Pepe Aivan sama mulle mä oon onnellinen
24:58