Paula Vesala pääsee yllättämään sanoittajamestari Chrisse Johanssonin: "Tulee olemaan vaikea ilta"

13:31img
Chrisse Johansson saa kokea yllätyksen Laulu rakkaudelle -ohjelmassa.
Julkaistu 27.02.2022 13:13

Sonja Saarinen

sonja.saarinen@mtv.fi

Chrisse Johansson on sanoittanut noin 3000 suomalaista laulua.

Artisti Paula Vesala kertoo Laulu rakkaudelle -ohjelmassa arvostavansa erityisen paljon sanoittaja-lauluntekijä Chrisse Johanssonin taitoa tehdä kappaleita. Tästä syystä Vesala on päättänyt yllättää Johanssonin yhdessä artisti Erinin, Vilma Alinan ja iskelmälegenda Kisu Jernströmin kanssa.

– Olen Chrissen teksteihin törmännyt jo ihan pienenä alakouluikäisenä, kun olen kova musiikkifanaatikko. Hän on suuri tekijä, suuri suomalainen laulunkirjoittaja. Ne sanoitukset ovat kansanrunoutta tavallaan. Sanoituksia, jotka jatkavat elämäänsä ja niiden tekemiseen vaaditaan ihan tietty taito ja hänellä on ollut se, Vesala kuvailee.

Ryhmä on kerännyt kasaan Johanssonin tunnetuimpia ja merkittävimpiä kappaleita potpurin muotoon, jonka lisäksi Jernström esittää omasta tuotannostaan Johanssonin vaikuttavimman tekstin Uneen aika vaipuu.

Lue myös: Tennislegenda Jarkko Nieminen saa nähdä omat idolinsa aivan uudessa valossa: "Happi ei kulje"

paula vesala laulu rakkaudelle

Paula Vesala halusi esityksellään kiittää Johanssonia hänen tekemistään sanoituksista. 

– Uneen aika vaipuu on ihan ylivoimaisesti minun menestynein kappaleeni. Tässä kappaleessa on niin paljon tunteita. Tämä teksti liittyy Sammy Babitzinin kuolemaan. Chrissellä ja Samilla oli hyvin läheinen suhde myöskin ja laulaessaan tätä tekstiä tässä ei voi olla unohtamatta tätä asiaa. Tulee olemaan vaikea ilta, Jernström kertoo kyynelehtien.

Johansson saapuu lavalle erittäin jännittyneenä. Hän on hämmentynyt tilanteesta ja kertoo, kuinka on joutunut rauhoittelemaan itseään.

– Tämä on ihmeellistä, Johansson toteaa.

Esityksessä kuullaan kappaleet Etsin kunnes löydän sun, Kesän lapsi, Vasten auringon siltaa ja Uneen aika vaipuu. Jokaisen kappaleen teksti on Johanssonin käsialaa. Viimeinen kappale saa hänet itkemään vuolaasti.

– En osaa kiittää niin hyvin kuin haluaisin. Kuulosti mielettömän hyvältä, en voisi onnellisempi olla kyllä tällä hetkellä. Kiitos, Johansson sanoo halatessaan artisteja esityksen jälkeen.

Esityksen jälkeen Vesalalla on Johanssonille vielä yksi toive. Hän pyytää Johanssonia allekirjoittamaan vinyylilevyt, jotka hän on ottanut mukaansa.

Katso videolta upea potpuri Chrisse Johanssonin legendaarisista hiteistä!

Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelma sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla. Katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa.

Lue myös: Christoffer Strandberg herkistyy kyyneliin televisiossa – ystävät yllättävät juontajan tunteikkaalla potpurilla

Tuoreimmat aiheesta

Paula Vesala