Pekka Poudan Sini-koira teki kolme katoamistemppua suorasta lähetyksestä – katso, mistä meteorologi löysi voileipiä kuolaavan lemmikkinsä

1:29img
Katso Sini-koiran katoamistemput ja, miten Pekka lopulta sai karvatassun mukaan lähetykseen.
Julkaistu 24.11.2021 11:21
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Sini-koira jättäytyi poikkeuksellisesti pois aamun kolmesta ensimmäisestä lähetyksestä.

Uutisoimme aikaisemmin tällä viikolla, kuinka MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta unohti saapua suoraan lähetykseen, mutta Sini-koiran sisäinen kello pelasti lopulta tilanteen.

Tänään roolit olivat vaihtuneet.

Uutisaamussa oli eriskummallinen päivä, sillä Siniä ei näkynyt säälähetyksissä. Asiaa ihmetteli suorassa lähetyksessä myös uutisankkuri Eerikki Pitkänen.

– Mihin sinä olet Sinin jättänyt, kyselee Pitkänen.

– Se on tehnyt istumalakon ja istuu tuolla ohjaamossa, vastaa Pouta.

Lue myös: Pekka Pouta huomasi hassun yksityiskohdan Sini-koiran takamuksesta – löytyykö omalta koiraltasi?

Sini viettää paljon aikaa ohjaamossa, josta sitten saapuu studioon säälähetyksen koittaessa.

Pouta arvelee tietävänsä syyn, miksi Sini saapui vasta aamun neljänteen säälähetykseen.

– Ne olivat varmaan syöneet eväsleipänsä jo siinä vaiheessa, sanoo meteorologi hymyillen.

Katso ylhäällä olevalta videolta katoamistemput ja, mistä Pekka Pouta lopulta löysi Sinin!

Tuoreimmat aiheesta

Sini-koira