Nyt koittaa pitkäaikainen poutajakso, nimittäin korkeapaine on asettunut Suomen ylle.
Suomessa vallitsee tällä hetkellä hyvin pitkäjaksoinen leuto korkeapainetilanne, joka ei kuitenkaan ole tavanomaista lämpöisempi.
– Kuukausiennusteessa näkyy, että jopa hiukan tavanomaista kylmemmät kaksi viikkoa on tulossa, meteorologi Pekka Pouta sanoo.
Pouta lupaa lähipäiville poutasäätä.
– Yleiskuva säästä on korkeapainevoittoinen. Sunnuntaina voi yksi heikko lumisadealue kulkea Suomen yli, muuten on poutaa, Pouta povaa.
Pohjois-Suomessa tuuli voimistuu torstai-iltaa kohti jopa myrskylukemiin. Tuuli tulee Norjan vuoriston yli niin, että sieltä on saapumassa annos föhn-ilmaa, mikä johtaa siihen, että ensi yön aikana Lapissa voi olla jopa yli viiden asteen lämpötiloja.
– Suomi kääntyy ylösalaisin ja lämpöisin paikka onkin pohjoinen, Pouta sanoo.
Harmaa viikonloppu
Tulevan viikonlopun sää on Poudan mukaan laajalti harmaa.
– Jos lauantaina auringon mollukka jossakin paistaa, todennäköisimmät paikat ovat Länsi-Lappi, Länsi-Suomi ja kaakon kulma.
Lumitilanne ei muutu viikonlopun aikana eikä myöskään seuraavaan kahteen viikkoon.
Poudan mukaan Lounais-Suomi pysyy enimmäkseen lumettomana, vaikka välillä voikin vähän väriä tulla maahan. Pohjoisessa ja keskiosassa maata on kunnon, yli 30 sentin hanget.