Pekka Pouta pudottaa sääpommin: "Lumisen joulun ystäville vähän epämiellyttävämpi kartta"

4:54img
Katso, mitä joulun säästä tiedetään nyt.
Julkaistu 03.12.2024 10:33
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Tämänhetkisten ennusteiden mukaan valkea joulu saattaa olla uhattuna. Epävarmuutta on kuitenkin onneksi vielä paljon. 

Meteorologi Pekka Pouta ennustaa, että vielä itsenäisyyspäivänä Suomessa on hyvinkin talvista.

Lämpötila on nollassa tai pikkupakkasella. Etelästä puhaltava tuuli pitää todennäköisesti rantaviivan kuitenkin sulana.

– Jos jotain sataa, niin se on lunta.

9. joulukuuta alkava viikko näyttää Poudan mukaan myös talviselta. Lämpötilat pysyvät etupäässä koko Suomessa pakkasen puolella.

– Ei ole semmoinen loskaharmaus päällä.

Samainen viikko on kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä kuivempi. Pouta arvioi, että luoteesta puhaltava tuuli saattaa auttaa myös pääkaupunkiseudun rannikkoa pysymään jäässä.

Joulun ajan epävarmuus

16. joulukuuta alkavalla viikolla matalapaineen vaikutus näkyy Englannin ja Ruotsin välillä, joka Poudan mukaan yleensä tarkoittaa sitä, että Suomessa on "aika lauhaa".

Pouta kuitenkin huomauttaa, että ennusteessa korkeapaineen alue pysäyttää Golfvirran tuomat lämpimämmät ilmamassat Atlantilla, joten lauhuus voi olla vain illuusio.

– Ihan hyvät mahdollisuudet kohtalaisen talviselle säälle joulun alla. Mutta, sitten onkin lumisen joulun ystäville vähän epämiellyttävämpi kartta.

23. joulukuuta alkava viikko nimittäin näyttää pitkässä ennusteessa keskimääräistä lämpimämmältä. Se voi tarkoittaa, että valkoinen joulu on joillain alueilla toiveajattelua.

Pouta muistuttaa, että pitkässä ennusteessa epävarmuutta on kuitenkin paljon.

Katso tarkempi ennuste asuinpaikkakunnallesi videolta artikkelin alusta.

Lue myös:

Lunta kerralla jopa yli 70 senttiä – tämä selittää erikoisen tilanteen, joka sekoittaisi pääkaupunkiseudun

Kausiennuste yltää jopa kolmen kuukauden päähän – kuinka luotettavasti sää voidaan tietää?

Meteorologien käyttämä aluejako hämää monia – tiedätkö, mitä maan keskiosa oikeasti tarkoittaa?

Tuoreimmat aiheesta

Sää