Sää jatkuu tuoreen ennusteen mukaan talvisena, mutta miten pitkään? Joulun lähetessä tilanne muuttuu ikävästi aiempaa epävarmempaan ja mahdollisesti vetisempään suuntaan.
MTV Uutisten meteorologin Pekka Poudan mukaan huomenna alkava viikko on vielä keskimääräistä kylmempi ja osaan maata saadaan lisää lunta.
Myös tuulet puhkuvat Suomen eteläpuolelle parkkeeraavan matalapaineen ansiosta reippaina.
Sen jälkeen alkavat puhaltaa toisenlaiset tuulet ja lämpötila saattaa nousta koko suomessa plussan puolelle.
– Jouluviikolla tapahtuu iso lauhtuminen. Föhn-tuulet tulevat, ja niitä tulee todella reippaasti, Pouta kertoo.
– Valkea joulu riippuu nyt aika paljon siitä, miten paljon sateet tulevat vetenä.
Pouta muistuttaa, että sään normaali ennustettavuus loppuu jo perjantain tienoilla.
– Matalapaineiden reitti vaihtelee ja muun muassa se on siis epävarmaa, miten paljon sateissa tulee vettä. Mutta vettä ei paljonkaan tarvitse sataa varsinkaan Lounais-Suomeen, kun alkaa olla jo maa näkyvissä. Ja sitten se on lits ja läts.
Lue myös: Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
Prinssi William ja prinsessa Catherine julkaisivat perheensä tämän vuoden joulukorttikuvan – usealta fanilta sama kommentti parin lapsiin liittyen
Pakkasjoulukin vielä mahdollinen
Pouta lohduttaa, että tilanne ei välttämättä ole niin ankea kuin mihin ennusteet nyt viittaavat.
– Saattaa olla, että föhn-tilanne jatkuu vain vähän aikaa ja sitten taas pakastuu.
Joulun jälkeinen viimeinen viikko näyttää taas selvästi vilpoisammalta.
– Lämpötila on silloin taas lähellä keskiarvoa, ja joulukuussahan on pakkasta keskimäärin kaikkialla muualla paitsi saaristossa.