Tänään sunnuntaina on Suomen pohjois- ja itäosien aika liittyä mukaan kesäisten lämpötilojen huumaan.
Sää lämpenee nyt koko Suomessa yli 20 asteen. Vain Kemin nurkilla viileä ilma puhaltaa lämpötilan noin 15 asteeseen.
Aamulla 20 astetta on jo ylittynyt maan lounaisosissa, jossa ovat myös maamme ainoat pilvet tänään. Pitkään jatkunut paahde saa pilvet kehittymään päivällä niin, että taivas lyö tulta helteen välissä iltapäivällä.
– Räpsyttelee, meteorologi Pekka Pouta kuvailee ukkoskuuroja.
Niihin voi liittyä voimakkaita tuulenpuuskia ja rakeita. Sade- ja ukkoskuurot hiipuvat pikku hiljaa illan aikana.
Voi olla, että tänään ei aivan ylletä vuoden kuumimpaan lämpötilaan (28,8), joka mitattiin lauantaina Salossa. Mutta maanantaina siihen on jälleen kaikki mahdollisuudet, sillä ilma lämpenee entisestään.
– Poutainen yö, lännessä sumuja ja aamulla heti 20 astetta, Pekka Pouta summaa reseptin helteiseen viikon alkuun.