Tulevan viikonlopun sää on erittäin vaihteleva, kertoo Pekka Pouta.
Torstaipäivästä on tulossa hyvin tuulinen ja myöhään illalla saapuva sadealue pyyhkäisee perjantain aikana koko maan läpi.
– Etelään voi nousta rankkasaderyppäitä Viron puolelta, Pouta kertoo.
Pouta varoittelee, että jopa myrskypuuskat ovat etelässä mahdollisia huomisen aikana.
Lauantaina sateen uhka rajoittuu Etelä-Suomeen. Muutoin sää on melko poutainen ja keskilämpötila keikkuu noin 10 asteen tienoilla.
– Pohjoisempana on laaja selkeän sään alue, joka kattaa länsi- ja keskiosaa maata.
Sunnuntai on laajalti aurinkoinen, mutta perjantain tavoin varsin tuulinen. Sateet ovat mahdollisia, mutta hyvin lyhytkestoisia.
– Pienikokoisia, nopeasti ohimeneviä, paikallisia sadekuuroja, Pouta summaa.
Ensi viikon alku vaikuttaa tällä hetkellä poutaiselta eikä laajempia sateita ole lainkaan näköpiirissä.