Pekka Pouta: Täällä sataa rajusti viikonloppuna – "Kaupunkitulvan mahdollisuus"

Tuleva viikonloppu on varsin sateinen koko maassa. Jopa kaupunkitulvat ovat mahdollisia.

Laaja sadealue pyyhkäisee viikonlopun aikana koko maan läpi ja erityisesti Itä-Suomessa on lämpimän ilman vuoksi selkeä ukkosriski.

Perjantai-iltapäivällä jatkuvan sateen rintama siirtyy kohti pohjoista ja Etelä-Suomessa on odotettavissa lähinnä kuurottaisia sateita.

Kosteaa keliä on kuitenkin luvassa läpi viikonlopun.

Korkeimmat lämpötilat osuvat tulevina päivinä itäiseen Suomeen.

– On pieni mahdollisuus, että itärajalla mennään jopa hellelukemiin, meteorologi Pekka Pouta väläyttää.

Sateisen viikonlopun lämpötilat pysyvät pitkälti 15–20 asteen välissä.

– Paikallisesti nuo viikonlopun sateet ovat niin voimakkaita, että niissä on kaupunkitulvan mahdollisuus.

Ensi viikko on sen sijaan kuiva ja hyvin kesäinenkin, mutta selvästi viileämpi kuin edelliset. Syyskuun lopussa sateinen sää tekee näillä näkymin paluun.

– Kohti syksyä mennään!

Lue myös:

    Uusimmat