Olli Jokinen antoi huipputärkeitä vinkkejä Pekka Rinteelle tämän NHL-uran loppuvuosia ajatellen, ex-suomalaismaalivahti kertoo NHL-tähdet feat. Siim -ohjelmassa.
Rinne, 42, käy ohjelmassa läpi uransa käännekohtia. Yksi niistä oli lonkkaleikkaus ja sitä seurannut tulehdus, minkä takia hän menetti ison osan kaudesta 2013–2014.
– Ehkä siihenkin pisteeseen asti pidin itseäni kovana työntekijänä, ja hyvin treenasin. Mutta sen jälkeen minusta tuli urheilija. Se oli sellainen (hetki), että "ei tämä voi mennä näin", Rinne kertoo elämäntaparemontistaan.
LUE MYÖS: Olli Jokiselta värikäs tarina Pavel Buresta – NHL-supertähden yllättävä käsky hämmensi suomalaisen: "Olin, että häh?"
Pian kuvaan astui myös Olli Jokinen, joka pelasi Rinteen seuratoverina Nashville Predatorsissa puolikkaan kauden syksystä 2014 alkaen. Kyseinen sesonki jäi Rinnettä neljä vuotta vanhemman Jokisen uran viimeiseksi.
– Olli oli siitä (urheilijan elämästä) minulle hyvä esimerkki. Hänellä oli omat hierojat, hän oli vienyt sen ihan äärimmilleen. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että tämän takia hän pystyi pelaamaan niin pitkään, uransa vuonna 2021 päättänyt Rinne muistelee.
Rinne kertoo yllä olevalla videolla myös esimerkin Jokisen hänelle välittämistä rutiineista. Alla puolestaan Rinteen muistelot tappeluksi menneestä NHL-tulokasillallisestaan sekä huvittavasta hetkestä hänen patsaallaan Predatorsin kotihallin pihassa.
0811 Pekka Rinne Siim tulokasillallinen
0811 Pekka Rinne Siim patsas
NHL-tähdet feat. Siim on suomalaisten NHL-pelaajien syvähaastatteluista koostuva ohjelmasarja. Jaksot ovat katsottavissa kokonaan MTV Katsomossa.