Avustusjärjestöt kiiruhtavat hirmumyrskyn uhrien avuksi – sadattuhannet yhä hengenvaarassa syklonin jälkeen

Mosambik hirmumyrsky EPA
Pelastakaa Lapset kertoo laajentavansa avustustoimia Mosambikissa.EPA
Julkaistu 21.03.2019 13:25(Päivitetty 21.03.2019 13:38)

MTV UUTISET – STT

Avustusjärjestöt rientävät Idai-syklonin runtelemien Mosambikin, Zimbabwen ja Malawin avuksi.

15 000 ihmistä odottaa pelastusta Mosambikissa, kertoo valtion maa- ja ympäristöministeri Celso Correa.

– He ovat hengissä, olemme heihin yhteydessä ja toimitamme heille ruokaa, mutta meidän täytyy saada heidät pelastettua ja vietyä pois alueelta, Correa kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Zimbabwessa tulvat vaikuttavat 200 000 ihmisen elämään. Hirmumyrsky iski mantereelle perjantaina ja pelastustoimet ovat jatkuneet alueella kiivaina siitä lähtien.

Avustusjärjestöt rientävät uhrien avuksi

Pelastakaa Lapset kertoo laajentavansa avustustoimiaan Mosambikissa. Tähän mennessä järjestö on toimittanut jo 51 tonnia avustustarvikkeita alueelle. Ryhmä järjestön avustustyöntekijöitä on tänään paikan päällä arvioimassa omaisuutensa menettäneiden perheiden tilannetta.

Kirkon Ulkomaanapu myönsi katastrofirahastostaan 50 000 euroa hirmumyrskyn uhreille Mosambikissa ja Zimbabwessa. Tuki kanavoidaan alueelle kirkkojen katastrofirahaston ACT-allianssin ja paikallisten apujärjestöjen kautta.

Myös Plan International ilmoittaa avanneensa keräyksen uhrien auttamiseksi.

YK vetoaa avustusrahastoihin

YK on julistanut Idai-syklonin yhdeksi eteläisen Afrikan pahimmista luonnonkatastrofeista ja esittänyt kansainvälisen vetoomuksen avustusrahastoille.

Mosambikissa pelastustoimet jatkuvat perjantaina iskeneen myrskyn jäljiltä. Ainakin yli 300 ihmistä on menettänyt henkensä katastrofissa ja sadattuhannet ovat hengenvaarassa.

Avustusjärjestöt ovat kertoneet olleensa varautuneita sykloniin, mutta eivät myrskyä seuranneisiin valtaviin tulviin.

Ilmastoasiantuntija John Mutter kertoo suurten tuhojen olevan seurausta varautumattomuudesta. Päällimmäisenä syynä tähän on se, että alueelle iskeneen myrskyn kaltaiset sääilmiöt ovat hyvin harvinaisia eteläisen Afrikan alueella. 

Lue myös: Aika käy vähiin myrskytulvien runtelemissa eteläisen Afrikan maissa, tuhannet odottavat yhä apua – "Meillä ei ole resursseja auttaa kaikkia"

Juttua täydennetty kello 13.38.

Tuoreimmat aiheesta

Mosambik