Pelicans sai vihdoin haluamansa vahvistuksen – "Keskustelua ollut aiemmin"

16067756
Justin Hodgman (oik.) Pelicans-nutussa marraskuussa 2011. Lehtikuva
Julkaistu 20.10.2016 10:57
Toimittajan kuva

Eemeli Pienimaa

Kanadalaishyökkääjä Justin Hodgman saapuu Lahden Pelicansin vahvuuteen parin viikon päästä.

Pelicans tiedotti lokakuun alkupuolella Hodgmanin sopimuksesta. Tuolloin esillä oli tieto, että Hodgman liittyisi Pelicansin rivistöön jo saman kuun aikana.

Sittemmin aikataulu on hieman muuttunut.

– Marraskuun alussa miehen pitäisi saapua tänne, Pelicans-valmentaja Pasi Nurminen selvittää MTV Sportille.

Hodgman kiekkoili Pelicansilla kaudella 2011-2012. Tuolloin mies oli runkosarjan neljänneksi tehokkain pelaaja ja avitti pussinokat aina hopealle asti. Nurminen ei lupaa kanadalaiselle suoralta kädeltä rajatonta vastuuta.

– Hän kilpailee pelipaikasta. Se vie meitä joukkueena eteenpäin, Nurminen paaluttaa.

28-vuotias Hodgman on ollut Pelicansin kanssa keskusteluyhteydessä. Tällä kertaa molempien osapuolten intressit kohtasivat.

– Jotain keskustelua hänen kanssaan on ollut jo aiemmin. Tuolloin hän halusi mennä muualle. Hienoa on se, että hän sanoi aikaisemmin haluavansa tulla takaisin kotiin eli meille. Nyt on sitten kotiinpaluun aika, Nurminen iloitsee.

Alkukauden Hodgman pelasi Tshekissä Dynamo Pardubicen riveissä. Hänen sopimuksensa kuitenkin purettiin jo syyskuussa.

Antti Tyrväiseltä odotetaan tulosta

Pelicans vahvisti rivejään viime viikolla paluumuuttaja Antti Tyrväisellä. Mies oli ollut alkukauden pelaamatta. Tyrväinen on ennättänyt pelata kaksi matsia lahtelaisten paidassa.

– Antti on jytäkkä paketti. Hän on vielä hieman keskenkuntoinen ja pelillisesti hänen pitää vielä parantaa, Nurminen toteaa.

Tyrväinen tunnetaan voimahyökkääjänä, mutta hän osaa iskeä maalejakin. Kaudella 2010-2011 hän oli Pelicansin toiseksi paras viimeistelijä 14 osumalla

– Häneltä odotetaan myös tehoja ja maalintekovoimaa, Nurminen painottaa.

Tuoreimmat aiheesta

Pelicans