Kotijoukkueet olivat vahvoja SM-liigan puolivälierien avausillassa. Lahdessa HIFK:n Leo Komarov laitettiin ottelun loppuhetkillä isoista ovista pihalle.
Oulun Kärpät nappasi ensimmäisen kiinnityksen 4–1-voitolla Jukureista. Päätöserässä Jukurien Jarkko Immonen nosti joukkueensa tasoihin, mutta Kärpät nyppäisi uudelleen karkuun erän puolivälissä, kun Julius Junttila löi kiekon uuniin. Ratkaisun makuinen maali nähtiin ajassa 56:20 Joonas Kemppaisen lavasta. Ville Koivunen osui vielä tyhjiin.
Pelicans piti niin ikään kotiedun hallussaan, HIFK kaatui 4–2. Pelicans oli avauserässä kiekon herra, mutta maalin iski HIFK ja Juha Jääskä. Toisella kaksikymppisellä Pelicans oli supertehokas. Se iski käytännössä ainoista paikoistaan itsenä 2–1-johtoon. Jälkimmäisen osuman iski Antti Tyrväinen. Juhamatti Aaltonen tarjoili näyttävän lättysyötön.
3:29
Päätöserässä Tyrväinen karkasi läpiajoon nelisen minuuttia ennen loppua ja viimeisteli loppulukemat. Heti maalin jälkeen HIFK:n Leo Komarovilla kuumeni ja pahasti. Komarov lähti hakemaan asetelmia suihkun puolelta, hän sai ulosajon väkivaltaisuudesta. Tilannetta seuranneella ylivoimalla Pelicans siirtyi jo 4–1-johtoon. Julius Nättinen kaunisteli loppuluvut ottelun viimeisellä minuutilla.
Tunteet kuumenivat loppua kohden entisestään. Päätösminuutilla väkivaltaisuusjäähyjä jaettiin useammalle pelaajalle puolin toisin.
Tappara kaatoi TPS:n Tampereella 4–1. Tappiosta huolimatta TPS pelasi ennakkoluulottoman ottelun. Tappara-vahti Christian Heljangolle kertyi yli 30 torjuntaa. Tappara iski osumista kaksi viimeistä tyhjään verkkoon.
1:12
Tulokset:
Tappara–TPS 4–1 (Voitot 1–0)
Pelicans–HIFK 4–2 (Voitot 1–0)
Kärpät–Jukurit 4–1 (Voitot 1–0)