Pelicansin talousluvut julki – näin kävi "historian kovimmalle joukkueelle"

Lahden Pelicansin taloudellinen tulos painui hopeakaudella aavistuksen pakkaselle.

Pelicansin liikevaihto nousi ennätyslukemiin ollen 12 215 707 euroa. nousua edellisvuodesta on 19,5 prosenttia.

Tulos on 69 424,39 euroa tappiollinen. Ero edelliseen tilikauteen on raju. Seura teki vuosi sitten yli 700 000 euron voitot.

Vaikka tilikausi päättyi tappiollisesti, liikevaihto oli ennätystasolla. Olemme kasvaneet puhtaasti tulorahoitteisesti, mikä näkyy tilikauden tuloksessa. Taseemme puolella koronapandemian vaikutukset näkyvät edelleen rasitteina. Olemme investoineet merkittävästi joukkueen osaamiseen ja organisaation kasvuun, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kommentoi seuran tiedotteessa.

Lahtelaisseura lähti viime kauteen hurjin panoksin. Toinen peräkkäinen SM-hopea irtosi joukkueella, jota seura kutsui historiansa kovimmaksi. Muun muassa huippuhyökkääjä Ryan Lasch ja Tshekin maajoukkuepuolustaja Michal Jordan kuuluivat seuran kärkipanostuksiin.

Pöyhönen esittää tiedotteessa kritiikkiä Lahden kaupungin suuntaan.

– On mielenkiintoista, että urheilullisesti olemme Suomen tasolla sijalla kaksi ja liiketaloudellisesti sijalla viisi, mutta fasiliteettiemme puolesta hallimme on sarjan pienimmistä. Nämä sijoitukset ovat ristiriidassa keskenään, ja on selvää, että nykyiset tilamme eivät mahdollista täyden potentiaalimme saavuttamista, Pöyhönen jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat