Pensasaidan ehtii vielä istuttaa

Kuva:Ella Räty, Taimistoviljelijät
Aronia Kuva: Ella Räty, TaimistoviljelijätCopyright MTV Oy 2003/Kuva:Ella Räty, Ta
Julkaistu 20.10.2003 12:46

Syksy on parasta aikaa istuttaa pensasaita. Istutuksessa käytetään paljasjuurisia taimia, jotka ovat lepotilassa eli ne ovat lakanneet kasvamasta. Taimi on saanut jo ruskavärityksen ja varistaa lehtiään. Paljasjuurisia aitataimia ja astiataimia voi istuttaa niin kauan kuin maa on sula.

Syysistutus hoituu samaan tapaan kuin kevätistutus. Erityisen tärkeää on huolehtia kastelusta, sillä tänä syksynä maa on poikkeuksellisen kuivaa. Istutettavat taimet kastellaan perusteellisesti koko juuriston syvyydeltä.

Syysistutuksen hyviä puolia on, etteivät taimet syksyllä haihduta yhtä paljon vettä kuin keväällä tai kesällä. Tärkeää on myös tasata pensaiden tyven kastelusyvennykset ennen talven tuloa, jotta niihin jäätyvä vesi ei vahingoita taimia.

Istutusleikkaus tehdään vasta keväällä. Leikkauksella pensas saadaan haarautumaan alhaalta saakka. Istutus- ja leikkausohjeita saa muun muassa puutarhamyymälöistä.

Ruskan värit erottuvat nyt


Aidan tärkein tehtävä on suojata pihaa tuulelta, pölyltä ja kutsumattomilta vierailta. Hyvä aitapensas on myös näyttävä.

Syysistutuksen eduista huolimatta useimmat pihan kasvit hankitaan edelleen keväällä. Ostohetkellä huomio kiinnittyy helposti juuri silloin kukkiviin kasveihin. Kukinta kestää kuitenkin vain lyhyen aikaa, ja aitapensaita valittaessa kannattaa miettiä, miltä istutus näyttää kesällä ja syksyllä.

Syksyn harmaudessa ihminen kaipaa väriä ympärilleen. Esimerkiksi ruskan punaiset sävyt erottuvat silloin maisemassa, sillä useimmat luonnonvaraiset puut ja pensaat ovat keltaisia. Kun kasvit valitsee ja istuttaa syksyllä, näkee helposti millainen niiden syysväri on, ja pihaan saadaan loistoa kaikkiin tuleviinkin syksyihin.

Aita useista lajeista

Kuva: Puutarhaliiton kuva-arkisto/Arto Rantanen

Pensasmustikka Kuva: Puutarhaliiton kuva-arkisto/Arto Rantanen

Pensasaitaa ei tarvitse aina istuttaa vain yhdestä kasvilajista. Istuttamalla kahta tai kolmea eri kasvia aitaan tulee eloa ja vaihtelua. Lajit voi valita myös niin, että syysväreistä saa nauttia jopa pari kuukautta, sillä kaikki kasvit eivät tule ruskaan samaan aikaan.

Etelä-Suomessa varhaisimmat kasvit alkavat tuleentua jo elokuun lopussa, viimeiset lajit varistavat lehtensä lokakuun lopussa. Aikaisimmin tuleentuvia aitapensaita ovat kiiltotuhkapensas, mongolianvaahtera, tuomipihlajat, pihlaja-angervo ja aroniat. Keltalehtistä pihlaja-angervoa lukuun ottamatta nämä pensaat leiskuvat oranssinpunaisissa syysasuissa.

Kun varhain tuleentuneet pensaat pudottelevat lehtiä, myöhään ruskavärin saavat kasvit ovat vielä vihreitä. Pihasyreeni, pensashanhikit, kurtturuusu ja lumimarjapensas tulevat viimeisinä ruskaan. Niillä on tavallisesti keltainen syysväri.

Lähde: Taimistoviljelijät

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle