Perinteisen Stockan satuikkunan visualisti näkee projektinsa lopputuloksen samaan aikaan yleisön kanssa: "Täytyy rakentaa sokkona"

4:58img
Visualisti Jouni Raskala näkee projektinsa lopputuloksen yhdessä yleisön kanssa: "Täytyy rakentaa sokkona".
Julkaistu 03.11.2024 16:36
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Stockmannin perinteisen jouluikkunan paljastus on monelle joulunalusajan odotetuimpia hetkiä.

Jouluikkunan satuaiheiset asetelmat ovat ilahduttaneet sekä lapsia että aikuisia jo vuodesta 1949 lähtien.

Asetelmat ikkunassa vaihtuvat joka vuosi, mutta keskeisenä sanomana on aina ollut joulun henki, välittäminen ja ilon tuottaminen pimeään vuodenaikaan, Stockmannin markkinointi- ja brändijohtaja Riitta Elovaara kertoo.

Ikkuna paljastettiin eilen lauantaina, ja ensimmäistä kertaa sen rakentamisessa on hyödynnetty tekoälyä ja myös asiakkaat pääsivät osallistumaan ikkunan rakentamiseen.

Ikkuna on aina heijastellut jollain tavalla omaa aikaansa. Seuraavan joulun ikkunaa aletaan suunnittelemaan jo heti tammikuussa kun edellinen sulkeutuu. Ikkuna tunnetaan jouluikkunana, mutta Stockmannilla ikkunasta käytetään nimeä satuikkuna, Elovaara kertoo.

– Siinä kohtaa lähdemme katsomaan asiakkailta tulleita palautteita ja tunnelmia. Tietysti katsomme myös ympärillemme, että mitä tapahtuu ja miten se voisi näkyä seuraavana vuonna.

Jouluikkuna on monille merkittävä ja tärkeä osa joulunodotusta. Ikkunasta saadut palautteet liittyvät usein jollain tavalla joulun tunnelmaan, joulun avaukseen ja lapsuuteen, sanoo Elovaara.

Ikkunan paljastus on kenties yleisöäkin jännittävämpi hetki ikkunan rakentaneelle visualistille, joka käytännössä joutuu rakentamaan työnsä sokkona. Katso jutun alusta löytyvältä videolta, miltä tämän vuoden jouluikkuna näyttää, miten isosta urakasta on kyse ja mitä mieltä lapset olivat ikkunasta.

Lue myös: Joulun ystävien odottama hetki on koittanut – alkaako tästä lähtölaskenta jouluun?

Jälleen on se aika vuodesta! Mariah Carey julisti joulun odotuksen alkaneeksi

Tuoreimmat aiheesta

Joulu