Stockmannin legendaarisen jouluikkunan paljastus on yksi odotetuimpia joulunalusajan perinteitä.
Ikkunan erilaiset satuaiheiset asetelmat ovat ilahduttaneet sekä lapsia että aikuisia jo vuodesta 1949 lähtien.
Ikkuna avattiin nyt jo siis 75. kerran. Tänä vuonna avautuminen on erityisen kutkuttava, sillä ensimmäistä kertaa joulutarinan teossa on hyödynnetty asiakkaiden lähettämiä ideoita ja tekoälyä.
Asiakkailta saatujen vastausten pohjalta tekoäly loi ikkunan joulusadun, ja ensi kertaa ikkunasta voi bongata oman toiveensa.
Stockmannin jouluikkuna on ollut joka vuosi erilainen ja heijastanut jollain tavalla omaa aikaansa.