Perjantaille luvassa jopa vaarallisen voimakkaita tuulia – viikonloppuna käänne viileämpään

Huomisesta perjantaista on tulossa sateinen ja hyvin tuulinen päivä. Ilmatieteen laitos varoittaa eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallisen voimakkaasta tuulesta. 

MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo, että Suomessa on liikkeellä voimakas matalapaineen keskus ja tuulet voimistuvat.

– Merialueilla tuuli voi olla kovaa, ja joukossa voi olla myrskypuuskia. Maalla voi tulla voimakkaita tuulenpuuskia. Se voi aiheuttaa joitain vahinkojakin, kuten puiden kaatumisia, Manninen kertoo.

Meteorologi muistuttaa, että matalapaineen keskuksen ympäristössä tuulet ovat selvästi heikompia.

– Jos joku ihmettelee, että piti olla kova tuuli, mutta eihän täällä tuule ollenkaan, niin hän on silloin matalapaineen keskuksessa. Toki matalapaine liikkuu ja tuulen voimakkuus muuttuu sitä mukaan.

Huominen on myös sateinen päivä koko maassa. Vettä voi Mannosen mukaan tulla jopa useita kymmeniä millimetrejä.

Sää ei ole perjantaina kuitenkaan kylmä, sillä etelästä virtaa Suomeen vielä melko lämmintä ilmaa.

– Pilvipeitekin voi rakoilla etelässä, ja lämpötila kohoaa 15 asteen yläpuolelle.

Viikonlopun aikana sää viilenee ja poutaantuu.

Mannonen kertoo, että länteen alkaa virrata viileämpää ilmaa jo huomenna.

– Laajalti on lauantaina ja sunnuntaina aurinkoista, mutta sadekuuroja voi tulla. Lauantaina sateet painottuvat etelään ja Pohjois-Lappiin.

Lue myös:

    Uusimmat