Perjantaina monet lapset lähtevät töihin – teemapäivänä voi nähdä, mitä työpaikalla tapahtuu

2:16img
Lapsi mukaan töihin -päivää vietettiin myös marraskuussa 2016.
Julkaistu 21.11.2019 14:21

MTV UUTISET – STT

Perjantaina työpaikoilla ympäri Suomen vietetään Lapsi mukaan töihin -teemapäivää.

Lapsen oikeuksien viikkoon liittyvän teemapäivän aikana lapset lähtevät vanhempiensa tai muiden tärkeiden aikuisten mukaan töihin katsomaan, mitä työpaikalla tapahtuu.

Maailmalta Suomeen rantautunutta teemapäivää koordinoi lapsiasiavaltuutetun toimisto yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tarkoituksena ei ole teettää lapsella töitä vaan tarjota tilaisuus tutustua läheisen aikuisen arkeen.

Lue myös: "Ei kuule 10-vuotias pärjää ilman äitiä, hyväksyykö miehesi tämän ratkaisun oikeasti" – Päivi Anttikoski sanoi poliisille kirjanneensa ylös Alma Median toimitusjohtajan perheutelut

Lapsiasiavaltuutettu on vedonnut työpaikkoihin, jotta ne antaisivat vierailumahdollisuuden myös lapsille, joiden vanhemmat eivät ole töissä tai eivät voi viedä lasta töihin.

Päivään osallistumisesta on pitänyt jättää poissaolopyyntö koulun käytäntöjen mukaisesti sekä sopia vierailusta työnantajan kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Lapset