Kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps.) ajokortti joutui hyllylle hänen ajettuaan ylinopeutta poliisin tutkaan.
Asiasta maanantaina Facebookissa kertoneen Peltokankaan mukaan hän ajoi ylinopeutta Uudessakaarlepyyssä Munsalan kohdalla valtatie 8:lla tammikuun lopulla.
– Poliisi tutkasi ohitustilanteessa hetkelliseksi nopeudeksi 137 km/h. Talvirajoituksen voimassaolon aikana tämä tarkoittaa, että ylinopeutta oli vankasti, Peltokangas kirjoittaa.
Peltokangas kertoo maksavansa sakot ja että hänen ajokorttinsa on hyllyllä määräajan. Hänen mukaansa alueella on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Asiasta kertoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.
Peltokankaan kortti on ollut hyllyllä myös aiemmin. Hän ajoi joulukuussa 2022 poliisin tutkaan 140 kilometrin tuntivauhtia moottoritiellä, jossa talvinopeusrajoitus oli 100 kilometriä tunnissa.
Jos alla oleva julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää