Petter Northug latasi oman mielipiteensä Therese Johaugin raskaudesta

1.03694212
Petter Northug on kaksinkertainen olympiavoittaja.
Julkaistu 03.01.2023 21:29
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Norjan takavuosien hiihtotähti Petter Northug oli mielissään kuullessaan Therese Johaugin raskaudesta.

Therese Johaug kertoi tiistaina odottavansa lasta. Nykyään hiihtoasiantuntijan tehtävissä työskentelevä takavuosien hiihtokuningas Petter Northug laukoi oman mielipiteensä Johaugin raskaudesta.

– Vihdoinkin ilouutinen! Hiihtourheilu on pelastettu. Voimme rauhoittua, Northug sanoo Expressenille.

Northugilta kysyttiin, uskooko hän Johaugin lapsen olevan tähti.

– Kyllä. Uskomme, että sieltä on hyvä norjalainen hiihtäjä tulossa.

Kaikkiaan 18 arvokisakultaa urallaan voittanut Johaug ja hänen puolisonsa Nils Jakob Hoff saivat terveisiä viime vuonna uransa lopettaneelta Charlotte Kallalta.

– Isot onnittelut molemmille. Olen iloinen teidän puolestanne, Kalla lähetti onnitteluja Norjaan.

Johaug lopetti uransa viime vuonna. 34-vuotias Johaug kertoi NRK:lle, että hän on saanut vinkkejä edelliseltä hiihtokuningattarelta.

– Olen puhunut paljon Marit Björgenin kanssa, joten olen saanut vinkkejä, mitä on odotettavissa ja miten voin harjoitella.

Alta voit ihailla Therese Johaugin Instagram-päivitystä, jolla entinen hiihtokuningatar kertoi olevansa raskaana.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

LUE MYÖS: Therese Johaugista tulee äiti – hiihtokuningatar tunteikkaana: "Suurin asia"

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto