Jääkiekon SM-liigassa kuohahti lauantaina, kun Pelicansin Ben Blood työnsi Ilveksen Eemeli Suomea niin, että tämä lensi vauhdilla päin laitaa. Suomi loukkaantui, eikä palannut enää kehiin. MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen näkee Bloodin tapauksessa kaksi isoa kulmaa. Sen sijaan Suomen tilanne aiheuttaa nyt kovasti huolta Ilveksen kannalta.
LISÄÄ: Ilves-tähden pelottavasti laitaan jyrännyt Ben Blood joutuu kurinpitokäsittelyyn – myös Tappara-pakin taklaus syyniin
Bloodin ja Suomen tapaus on puhuttanut kiekkokansaa. Itse tilanteessa Suomi horjahti juuri sillä hetkellä, kun Blood työnsi häntä laitaan päin.
– Ensimmäinen vaikutelma oli se, että tuo oli törkeä temppu. Sitten kun nauhoja alkoi kelailemaan, niin olihan tuossa paljon huonoa tuuria mukana. Silti se tuntuu olevan Ben Bloodin veressä, että sitä pitää aina työntää vielä perään. Tuo oli aivan tarpeeton teko Pelicansin kannalta. Pitää muistaa, että samainen kaveri jyräsi oman pelaajansa edellisessä ottelussa, Sihvonen miettii.
Suomi oli jo päässyt Bloodin edelle, kun työntöliike tapahtui.
– Blood kompensoi omaa hitauttaan. Hän oli 20 senttiä liian kaukana, mikä johti siihen, että kädet piti ottaa mukaan. Hän on niistä kuitenkin vastuussa, vaikka toinen on haavoittuvassa tilassa, Sihvonen muistuttaa.
LISÄÄ: Ben Blood otti itse kantaa kohutilanteeseen – "Hän kaatui, pelottava haaveri"
Täten Sihvonen ei olisi täysin yllättynyt, jos Blood saisi pelikieltoa tapauksesta.
– Ei tuo nyt ihan törkeimmästä päästä ollut, mutta kysymysmerkki on se, että minkä takia hänen piti työntää vielä käsillään laidan lähellä? Ymmärrän niitä, jotka näkevät tuon äärimmäisen rumana tapauksena ja ymmärrän niitä, jotka vetoavat siihen, että Suomi kaatuu itse. Antaisin tuosta yhden ottelun pelikiellon, Sihvonen esittää, summaten koko tilanteen problematiikan:
– Jos tilannetta katsoo kaksilla eri laseilla, niin totuus on jossain siellä välissä.
Ihmeiden ihme toteen?
Isoin huomio kohdistuu nyt Ilveksen leiriin. Kuinka pahasti Suomi loukkaantui? Onko jopa koko kevään jatko vaarassa? Vai pääsikö hän vähemmällä?
TIEDOTE: Ilves kertoi pelottavasti loukkaantuneen Eemeli Suomen tilasta
– Jos hän on pitkään sivussa, se olisi Ilvekselle valtava katastrofi. Tuo ei näkyisi vielä niin pahasti Pelicans-sarjassa, mutta finaaleissa tarina olisi aivan toinen. Hän on ollut kuitenkin Ilveksen paras hyökkääjä ja hän on ollut esillä, samaan aikaan kun esimerkiksi Petri Kontiola on sulanut ihan totaalisesti, Sihvonen täräyttää.
Pelicansin ja Ilveksen sarja on tällä hetkellä tilanteessa 1–1. Ilves voitti sarjan avauskamppailun, kun taas Pelicans oli parempi lauantain mittelössä.
– Pelicans on pystynyt horjuttamaan Ilvestä nojaamalla kiekkokontrolliin, syöttöpeliin ja sillä, että he ovat juoksuttaneet tupsukorvia. Tuo on kova temppu siihen nähden, että esimerkiksi Teemu Eronen on rikki. Toki, voisi veikata, että tuota samaa rallia ei saa ihan samalla tavalla käyntiin Nokia Arenalla. Jos he onnistuvat siinä, niin se olisi ihmeiden ihme, Sihvonen näkee.
Suomen poissaolosta huolimatta Sihvonen pitää Ilvestä yhä selkeänä suosikkina, kun karavaani siirtyy Tampereelle.
– Pelicansin kannalta iso haaste on se, että he saisivat edes yhden voiton seuraavista kolmesta Nokia Arenan pelistä, Sihvonen toteaa tulevasta.