SM-liigan Komarov-päätöksessä hurja paine – Sihvonen vertaa Ritchie-sikailuun ja linjaa seuraukset: "Sitten horjuu kurinpidon linja"

1:06img
Leo Komarovin mahdollisessa pelikiellossa voi hakea vertailukohtaa Nick Ritchien ja Nicholas Baptisten tällä kaudella tekemistä törkytempuista.
Julkaistu 21.03.2024 11:39
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

HIFK:n Leo Komarovin keskiviikkona Lahdessa esittämässä toilailussa on ainekset kunnon pelikiellolle, sanoo MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen. Kokeneen pelimiehen ylilyönti hämmensi Sihvosta.

Komarov ajettiin pelirangaistuksella kaukalosta SM-liigan ensimmäisen puolivälieräottelun päätöserässä, kun hän murjoi Pelicansin tshekkipuolustaja Michal Jordania niskan puolelta tämän maatessa maalin takana jäässä taklauksen seurauksena.

Lahtelaisten 4–2-voittoon päättynyt ottelu oli kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Pelicansille 3–1, kun Komarov aiheutti omilleen lisämurhetta. SM-liiga ilmoitti myöhään keskiviikkoiltana, että asia etenee kurinpidon tarkasteltavaksi.

– Aivan pöllöpäinen, käsittämätön ja idioottimainen teko, Sihvonen laukoo Komarovin toimista.

– Olin juuri ehtinyt ajatella Komarovista, että hän hallitsee itsensä ja on muita edellä agitoinnissa. Mutta ei näköjään.

Teko haiskahti pudotuspelisarjoille tyypilliseltä asetelmien hakemiselta seuraavaan otteluun Helsingissä, mutta pahimmassa tapauksessa se ja seuraavatkin pelit saattavat mennä Komarovilta sivu suun. Sihvonen kyseenalaistaa muutenkin, onko Komarovin touhuista mitään apua HIFK:n sytyttämiseksi.

– Kova taklaus olisi ollut ihan paikallaan, mutta hämmentävää, että tuolla kokemuksella käyttäytyy kuin joku rosvo suorastaan.

LUE MYÖS: Pelicans-sankarilta rajua tekstiä sikailleesta Leo Komarovista – "Raukkamainen teko!"

Komarov itse vähätteli iskujensa voimakkuutta ottelun jälkeisessä haastattelussa.

– En tiedä mikä siinä oli. (Antti) Pihlström ajoi ja se (Jordan) vähän tipahti siinä. Näin kiekon ja sitten painittiin. Jaoin iskuja selkään, mutta täytyy katsoa, että miten se meni, Komarov kommentoi.

Puheet ällistyttävät Sihvosta.

– Tuohan on vähän syyntakeettoman ihmisen höpinää. En olisi ikinä uskonut. Peli oli jo vähän livennyt käsistä. Sitten käydään vielä jättämässä joku ”jälki”, mutta en olisi millään uskonut, että Komarovilta lipsahtaa tuommoisia, Sihvonen analysoi.

Nick Ritchien pelikiellosta puolet?

SM-liigasta löytyy tältä kaudelta käypä vertailukohta Komarovia mahdollisesti odottavalle pelikiellolle. Oulun Kärppien kovalla kohinalla hankkima NHL-veteraani Nick Ritchie moukaroi itselleen joulukuussa peräti kahdeksan ottelun pelikiellon vaarallisilla lyönneillä jäässä polvillaan ja makuulla olleen TPS:n Markus Nurmen takaraivoon.

Komarovin iskut eivät olleet yhtä kovia ja näyttäviä, mutta moni seikka toistui tapauksessa: lyönnit ja painaminen kohdistuivat vastustajan niskaan ja suuntautuivat voimalla ylhäältä alaspäin.

– Ammattisilmä näkee siinä lieventäviä asianhaaroja, mutta periaatteessa ne eivät ole lieventäviä, koska se on samanlainen tapahtuma, Sihvonen sanoo.

– Ne olivat sellaisia survaisuja suojattomaan tilanteeseen alaspäin. Eivät ne sellaisia nyrkinlyöntejä olleet, mutta tavallaan kurinpidolla on nyt sekin miettimisen paikka, että onko se survominen mitään lieventävää.

– Vaikka tämä ei ole yksi yhteen Ritchie-homman kanssa, niin jääkiekossa ei missään oloissa saisi lyödä sinne, kun toinen makaa jäässä, Sihvonen linjaa.

LUE LISÄÄ: Nick Ritchielle kauden kovin pelikielto – SM-liiga jyrähtää kohutoiminnasta: "Täysin vastoin kunnioitusta"

Ritchie sai paukutuksestaan kahdeksan pelin kakun, joten Sihvonen pitää skaalaa selvänä:

– Neljä Komaroville, sanoo Sihvonen. Jos alle neljän menee, niin sitten horjuu kurinpidon linja. Veikkaan, että taustalla on kova kabinettipeli, ja saatetaan vähän vähemmällä päästä.

Jutun ylälaidan videolla Komarovin toimintaa voi verrata Kärppien Nick Ritchien ja Tapparan Nicholas Baptisten tekemiin väkivaltaisuuksiin. Ritchie sai kahdeksan ja Baptiste vain yhden ottelun pelikiellon.

Komarov petti myös Lehterän

HIFK näytti ottelun avauserässä pääsevän hetkellisesti kuskin paikalle ottelussa, kun Juha Jääskä iski erän viimeisellä minuutilla 1–0-osuman Kristian Vesalaisen upeasta kääntösyötöstä. Siitä eteenpäin Pelicans alkoi yhä enemmän viedä peliä.

Sihvonen nostaa esiin IFK:n kapteeniksi kesken kauden nousseen Jori Lehterän tuoreet puheet MTV Urheilulle. Lehterä puhui Sihvosen haastattelussa sveitsiläisen Geneve-Servetten voittavasta reseptistä, jossa kokeneet pelaajat olisivat myös HIFK:lle menestykseen vaadittava puuttuva ainesosa.

Lehterä viittasi kommentillaan juuri Komaroviin ja Pihlströmiin. Nyt se osasto aiheutti joukkueelle vahinkoa.

– Komarov petti tuossa kapteeninkin luottamuksen. Jos nyt tulee kunnon rangaistus, Komarov katsoo seuraavat pelit katsomosta. Se oli itsekäs teko. Ego pullisteli jo muutamissa Nordiksen otteluissa, mutta se pysyi aisoissa. Nyt tuli yllättävät ja rumat kasvot esiin, kun pitäisi pitää pää kylmänä.

LUE MYÖS: Leo Komarovin törttöily kurinpidon hampaissa – Kari Jaloselta yllättävä linjaus kohutilanteesta

Komarovin kautta on leimannut raju jalkavamma, joka piti konkarihyökkääjän sivussa suurimman osan kaudesta. Siksi arviointi HIFK:n saamasta panoksesta täytyy asettaa mittasuhteisiin.

– Ei hän ole antanut muuta kuin pienen spurtin tärkeillä hetkillä kautta. Hän oli osa sitä, että IFK sai kasattua hyvän neloskentän, mutta loukkaantuminen lieventää sitä, että IFK ei ole saanut sitä, mitä oli toivonut. Nyt se voittava neloskenttä on mahdollisesti rikki, Sihvonen näkee.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga