MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi SM-liigan merkkivalmentajien Ville Peltosen ja Olli Jokisen sekä heidän joukkueidensa HIFK:n ja Jukureiden ensi metrejä ja tulevaisuuden näkymiä juuri alkaneessa SM-liigassa.
Tämä on Villen ja Ollin kausi, hoetaan. Ainakin on varmaa, että niin Ville Peltonen kuin hänen seuransa HIFK saavat mediahuomiota juuri alkaneella SM-liigakaudella 2021-2022 piripinnassa. Sama pätee Olli Jokiseen ja Mikkelin Jukureihin, seura tuplannee huomioarvonsa.
LUE MYÖS: SM-liigalle unelma-alku pelillisesti – Petteri Sihvoseen suurimman vaikutuksen teki kolmella maalilla hävinnyt joukkue
Ja kuinka ollakaan, myös tämä lukeilla oleva nettiartikkeli koskee: Peltosta ja HIFK:ta sekä Jokista ja Jukureita.
Pelianalyysi
Oma näkökulmani tulee kohdistumaan nyt ja jatkossakin siihen, miten Peltosen ja Jokisen joukkueet pelaavat läpi sesongin.
Peli ja pelaaminen eivät analyysin kohteena ei ole juurikaan altis lyhyen tähtäimen tuloksille. Pelin ja useitakin pelejä voi voittaa pelaamalla hyvin tai huonosti; pelin tai montakin peliä voi hävitä pelaamalla hyvin tai huonosti.
Sanoisin, että sarjataulukkoon kannattaa vilkaista ja sille antaa painoa vasta joskus joulutauolla – ja senkin jälkeen vasta aletaan toden teolla punnita, onko joukkueen peli kunnossa vai ei, mitä tulee kevään tuloksentekokuntoon.
Kuulun niihin hyvin harvoihin jääkiekkotoimittajiin, jotka käyttävät ilmaisuja: peli oli oikein voitettu tai peli oli oikein hävitty tai peli oli väärin voitettu tai peli oli väärin hävitty.
HIFK:n ja Jukureiden startit
Ensin Peltosen HIFK hävisi JYPille Jyväskylässä perjantaina, mutta tienasi sieltäkin yhden pisteen varsinaisen peliajan perusteella. Lauantaina HIFK löi Pelicansin Lahdessa. Saldo eli neljä pistettä kuudesta mahdollisesti oli kahdesta ensimmäisestä vierasottelusta varsin mukiin menevä saalis.
Jokisen Jukurit otti ensin perjantaina kahden pisteen voiton kotonaan Mikkelissä KalPasta ja sen perään heti lauantaina täyden kolmen pisteen potin niin ikään KalPalta, Kuopiossa. Sanalla sanoen, yli odotusten!
Vähältä pitää, ettei paljoa puutu, etten sano, että sekä HIFK että Jukurit hankkivat voittamansa pisteet pelaamalla väärin. En kuitenkaan ole noin jyrkkä.
Muotoilen toisin. Jos HIFK mielii keväällä pelata tavoitteestaan eli mestaruudesta, sen on ainakin osin kehitettävä pelaamisensa ideaa ja pelaamistaan hieman toisaalle siitä suunnasta, mihin se nyt tähtää ja on menossa.
Jos taas Jukurit aikoo välttää runkosarjan jumbosijan 60 ottelun jälkeen, sen täytyy edistää pelaamistaan ja sen rakenteita todella paljon.
Avausotteluiden ongelmat
Jukurit oli umpisurkea ensimmäisessä ottelussaan KalPaa vastaan. Toki KalPa taas oli maalintekoa lukuun ottamatta todella hyvä. Osasin odottaa Jukureilta noin heikkoa suoritusta. Jukureiden pelaajat vaeltelivat jäällä täysin vailla itseluottamusta. Pelaajat selvästi aistivat ja tunsivat, miten suunnattoman paljon parempi KalPa oli jäällä koko ajan, lähes vaihdosta toiseen.
Toki, sanottakoon, on hyvin mahdollista, että Jukureiden pelaajat myös jännittivät ensimmäistä otteluaan uuden päävalmentajansa alaisuudessa. Jukureiden ongelma numero yksi oli, ettei sen hyökkäyspelitapa tuottanut riittävän pitkiä syöttöketjuja. Lyhyin syöttöketjuin Jukurit ei päässyt sinne, missä se on ihan hyvä: hyökkäysalueelle.
Metkaa on, että HIFK kärsii aivan samasta ongelmasta kuin Jukurit. Syöttöketjut lavasta lapaan ovat turhan lyhyitä. Kun tähän yhdistää Peltosen pyynnön, tai käskyhän se on, prässätä miltei koko ajan vastustajan pelinrakentelua, HIFK antoi poikkeuksellisen paljon tasavoimaisia ja melkeinpä ylivoimaisia hyökkäyksiä niin JYPille kuin Pelicansille (kahdessa ensimmäisessä erässä).
Jos ja kun HIFK jatkaa näin, sen otteluissa kiekko vaihtaa puolta lähemmäksi 210 kuin 150 kertaa. Tällöin kuvaan astuu runsas kamppailupelaaminen, mikä ei ole ollut enää aikoihin voittava trendi SM-liigassa.
Erilaiset valmentajat Jokinen ja Peltonen
3:24
Mikä taas erottaa mikkeliläisten ja helsinkiläisten saman ongelman eri suuntiin on se, että Jukureissa syöttöketjujen lyhyys johtuu pelaamisen rakenteen heikkouksista ja sitä mukaa pelaamisen toisteisuuden puutteesta; kun taas HIFK:n sama ongelma on seurausta hyvin vahvasta rakenteesta, joka tuottaa määrätyn laista yhtä ja samaa toisteisuutta.
Eli tässä on myös Peltosen ja Jokisen ero valmentajina. Peltonen on (määrämuotoisen) pelin valmentaja huomattavasti Jokista enemmän.
Ja lisää vertailua: Jukureiden toinen peli KalPaa vastaan osoitti, että Jokinen kuitenkin säätää joukkueensa pelaamista, peli kiinnostaa myös häntä valmentajuuden yhtenä osana. Jukurit pelasi esimerkiksi kosolti viivelähtöjä KalPaa vastaan ensimmäisessä erässä, mutta ne olivat luvattoman heikosti, ikään kuin ex tempore organisoituja. Sopinee tähän kohtaan sanoa, että Jokinen on Peltoseen verrattuna "luova valmentaja", mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Peltosen sapluuna on selkeä, melkeinpä kiveen hakattu. HIFK pelaa niin kutsuttua nopeaa kiekkokontrollilätkää hyvällä kenttätasapainolla jatkuvasti prässäten tavalla, josta pelaamisen käytäntö ja ennen kaikkea vastustajan toimet melkeinpä pudottavat pois sanan 'kiekkokontrolli'. Pelitapa tuottaa todella paljon irtokiekkoja eri puolille kaukaloa.
Jään mielenkiinnolla odottamaan, onnistuuko Jokinen luomaan joukkueelleen selkeän pelitavan, juuri nyt siltä ei vaikuta. Harjoituspelit ja kaksi sarjapeliä ovat aikaikkuna, jossa kokeneempi valmentaja olisi pelitavan jo istuttanut joukkueeseen.
Niin kauan olen SM-liigan pelitapoja pitänyt silmällä, että pidän suurena ihmeenä, jos Peltonen ei parin kuukauden sisällä pudota pois pelitavastaan ainakin lähes jatkuvan prässäämisen vaadetta. Toki voi olla, että hänen pokkansa sietää katsella – onhan se Sveitsissä hänen silmäänsä harjaannuttanut – päästä päähän valtoimenaan virtailevan pelin jatkumoja.
Kysyn kuitenkin tässä avoimen kysymyksen Ville Peltoselta: onko aikomuksesi peluuttaa myös läpi pudotuspelisarjat moista prässiä, sillä runkosarjan tarkoitushan on hioa pelitapa niitä silmällä pitäen viimeisen päälle kuntoon?
Toki on mahdollista – ei ole väliä, vaikka minä en siihen usko –, että Peltonen kykenee kohtuullisen hyvällä pelaajamateriaalillaan luomaan sapluunan, joka tuottaa pitkiä syöttöketjuja ja mahdollistaa järkevän prässäämisen, vaikka hyökkäyspeli suuntautuu lähes koko ajan nopeasti pystyyn. Kyseessä on globaalisti jääkiekkoilun vaikein haaste. SM-liigassa haaste on vielä sitäkin suurempi.
Ville valmentaa tiukkaa sapluunaa, kun taas Ollin oppivuodet valmentajana ovat vasta alkaneet. Ja niinhän sen pitääkin olla, oppia ikä kaikki. Sentään Peltonen ei opettele kaikkea likipitäen alusta, toisin kuin Jokinen. Kuten jo edellä sanoin, Peltosella on sapluuna, Jokisella ei.
Axel Rindell ja Jere Innala indikaattoreina
Pidän joka joukkueessa muutamia indikaattoripelaajia. Katsoin kertaalleen Jukureiden molemmat pelit KalPaa vastaan ja lisäksi uudestaan ykköspakki Alex Rindellin kaikki vaihdot erikseen. Rindell oireilee silmin nähden Jukureiden uutta pelillistä hajaannusta. Hän ei ole juuri nyt aivan oma itsensä jäällä.
Rindell on parhaimmillaan siinä jaloslaisessa lätkässä, jossa koko pyritään pitämään ja luomaan avoimet kahdesta kolmeen syöttösuuntaa. Nyt niitä ei Jukureissa ole. Varmasti Rindell sopeutuu pelaamaan yksilölähtöistä viidakkolätkääkin selvitäkseen, mutta hän on sittenkin niitä pelaajia, joka on päässyt maistamaan parempaakin pelikirjaa muun muassa maajoukkueessa.
HIFK:n pelitapa vaatii voimakkaita ja taitavia pelaajia, tarkoitan pelivoimakkuutta. Seurasin erikseen Jere Innalan vaihdot. Hän kyllä pystyy pelaamaan Peltosen lätkää, mutta jotain Innalan osalta valuu hukkaan, kun hän lukemattomat kerrat luistelee prässäämään, ja heti sen jälkeen takakarvaamaan.
Arki ja henki kunnossa
Se, miten Jokisen Jukurit oli aivan kuin eri joukkue saatuaan lisää uskoa ja energiaa onnekkaasta ensimmäisen ottelunsa voitosta, on tulkittavissa monella tapaa. Tahdon nähdä asian niin, ja hiukan tämän suhteen on kiirinyt myös sisäpiiritietoa, että Jukureiden arkinen päivittäinen tekeminen on laadukasta. Fysiikka ja mentaalipuoli ovat hyvän tekemisen piirissä. Pelaajat haluavat nyt katsoa tämän Jokisen kortin, he vaikuttavat olevan sitoutuneita ja innoissaan projektista, joskin vielä hieman epäluuloisia. Ainoastaan niin kutsutuista pelitapaharjoitteista on Mikkelissä pulaa.
CHL-otteluiden ja etenkin Pelicans-pelin kolmannen erän ison pelivaihteen sisään laittamisen nojalla sanon, että Ville Peltosen esimerkki, tinkimättömyys, loogisuus, osaaminen, likoon laittaminen ja karisma ovat tarttumassa HIFK:n pelaajiin. HIFK on johtajansa näköinen joukkue. Yhtälö on vahva kera laatupelaajien. Jos vain peli piisaa, siitä on jatko ainoastaan kiinni.
On kuitenkin huomautettava, että tämän tekstini lopun Arki ja henki kunnossa -alaotsikon piirissä olevat asiat ovat sellaisia tekijöitä, joista SM-liigassa on nykyään melko vaikea hakea enää kilpailuetua, koska nämä asiat ovat kunnossa myös useimmissa kilpailevissa seuroissa.