Lauma yllätti Marja-Leenan kesken uintihetken – "Tännehän on tulossa näköjään muitakin!"

Marja-Leenalla oli kamera mukanaan oikealla hetkellä.

Marja-Leena Laakso oli 13. syyskuuta tuttuun tapaan virkistävällä uinnilla mökkirannassa Vaalan Oulujoessa, kun toisella puolella rantaa alkoi näkyä liikettä.

– Tykätään käydä uimassa kylmässä vedessä vielä tähän aikaan vuodesta. Kun siinä oltiin rannassa, niin huomattiin, että tännehän on tulossa näköjään muitakin, Laakso kertoo.

Marja-Leena huomasi, että jokeen pulahti yli kymmenpäinen peurasuku. Hän jäi mökkilaiturille seuraamaan tilannetta. 

– Siinä ne uivat, oli eri-ikäistä porukkaa ja isoja sarvipäitäkin. Sitten ne huomasivat ja haistoivat meidät. Mietittiin, että voi kauhea, jäävätköhän ne sinne virtaan, pääsevätkö ne pois, hän kertoo.

Videolta näkyy, kuinka koko katras vaihtaa suuntaa ja juoksee laiturin toiselta puolelta takaisin metsään.

Marja-Leenalla on ollut mökki samalla paikalla 32 vuotta. Hän on nähnyt vastaavan tilanteen joella vain kerran.

– Naapurin vanha herra kertoi, että tässä lähellä kulkee vanha peurojen vaellusreitti. Ollaan nähty toki jälkiä niistä vuosien mittaan, mutta tällaista ei kovinkaan usein. Olihan se elämys.

Katso Marja-Leenan kuvaama video yläpuolelta.

Lue myös:

    Uusimmat