Pihakarhu ammuttiin Nurmeksessa
Ihmisten pihapiirissä toistuvasti käyskennellyt karhu ammuttiin Nurmeksessa, kertoo poliisi.
Poliin mukaan karhu on liikkunut Nurmeksen Höljäkän alueen pihapiireissä eikä sitä saatu karkotusyrityksistä huolimatta poistumaan. Karhusta oli tehty havaintoja pihapiireissä noin kahden viikon ajan.
Komisario Teemu Moilanen Itä-Suomen poliisista kertoo, että alun perin karhu oli tullut asutun kiinteistön pihaan kenties linnunruokintapaikan houkuttelemana. Karhua karkotettiin koirien avulla, mutta karhu jatkoi pihalla käymistä.
– Saatiin eilen sitä vähän liikkeellekin, mutta tänään se ei oikein enää reagoinut karkotustoimenpiteisiin ja ihmisen läsnäoloon, kertoo Moilanen STT:lle.
Yleensä karhut poistuvat paikalta tavatessaan ihmisen. Moilanen kertoo, ettei karhua olisi ollut tarpeen lopettaa, jos se olisi lähtenyt karkuun.
– Se oli meillä se toivottu määränpää tehtävällä, että (karhu) olisi poistunut alueelta ja jatkanut luonnon helmassa elämistään.
Ruho Ruokavirastoon
Poliisi päätti, että eläin pitää lopettaa. Karhun ampui Nurmeksen riistanhoitoyhdistys.
– Karhun käytös oli ollut lajille poikkeavaa ja sen katsottiin voivan aiheuttaa vaaraa alueen asukkaille ja muille ihmisille, poliisi perusteli päätöstä.
Poliisin mukaan toiminta sujui hyvässä yhteistyössä ja karhun ruho toimitetaan tutkittavaksi Ruokavirastolle.
Luontokuvaaja Ossi Saarinen joutui kolmen karhun piirittämäksi: "Kyllä siinä kädet tärisivät."
Juttua päivitetty 1.5. kello 23.29: Lisätty poliisin kommentteja.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää