Piispa Teemu Laajasalon yhtiön toiminnassa epäillään rikosta – vapautui syytteistä samppanjalla ja hotelleilla törsäilystään

4:16img
Julkaistu 11.10.2018 10:39
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Helsingin piispan Teemu Laajasalon luottokortin käytössä ja matkalaskuihin liittyvissä epäselvyyksissä ei epäillä rikosta, kertoo Helsingin poliisi. Laajasalon omistaman yhtiön kirjanpitosotkuissa rikosta sen sijaan epäillään, ja tapaus siirtyy syyttäjälle.

Video: Teemu Laajasalo teki kuitteja koskevan lupauksen MTV Uutisille

Poliisi sai tammikuussa 2018 useita tutkintapyyntöjä Helsingin seurakuntayhtymän virkamiehen luottokortin käyttöön ja matkalaskuihin liittyvistä epäselvyyksistä. Laajasalo toimi tuolloin Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana ennen valintaansa pääkaupungin piispaksi.

Näissä asioissa poliisi ei aloittanut esitutkintaa, eikä asia siirry poliisilta syyttäjälle. Laajasalo oli muun muassa varannut seurakunnan laskuun samppanjaa sekä hulppeita hotellihuoneita matkoillaan.

Pitkä selvitys kuiteista

Rahankäyttö nousi julkisuuteen, kun Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen teki Laajasalolle noin 40-kohtaisen kysymyslistan luottokorttilaskuista, puuttuvista kuiteista sekä Laajasalon sivutoimisesta yritystoiminnasta.

– Poliisin tietojen mukaan henkilö ei ole kahden virkamatkansa osalta noudattanut seurakuntayhtymän matkustussääntöä, mutta poliisin tekemän kokonaisarvion perusteella asia ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jenni Lehtilä Helsingin poliisilaitokselta.

STT kertoo, että Korhosen selvityksen mukaan Laajasalo myös yöpyi Savonlinnassa työnantajan piikkiin "Kuninkaan sviitissä" ja syytti piispaa siitä, että tämä ei ollut toimittanut kaikista maksutapahtumista kuitteja.

Laajasalo kiisti käyttäneensä luottokorttia yksityisiin menoihinsa. Puuttuvat kuitit hän laittoi huolimattomuuden piikkiin ja lupasi olla jatkossa tarkempi. Seurakuntayhtymä teki asiasta selvityksen vuosilta 2013–2017.

Erityistarkastuksen seurauksena Laajasalo maksoi Helsingin seurakuntayhtymälle liki 1 000 euroa liian korkeista majoituskustannuksista ja virheellisestä päivärahasta, STT kertoo.

Seurakuntayhtymä täsmensi tarkastuksen jälkeen ohjeitaan "kohtuullisen vieraanvaraisuuden" ja lahjojen osalta sekä luottokortti- ja matkalaskujen käsittelyn osalta.  

Kirjanpitoon lisättiin puuttuvia tositteita jälkikäteen

Sen sijaan rikosta on poliisin mukaan syytä epäillä Laajasalon yrityksen TL Opetus Oy:n kirjanpitotoiminnassa.

Poliisi kertoo, että yhtiön tilinpäätökset kolmelta eri tilikaudelta on tehty aikanaan puutteellisella aineistolla: kirjanpitoon on lisätty puuttuvia tositteita loppuvuonna 2017, minkä jälkeen nämä tilinpäätökset on laadittu uudelleen.

– Poliisi ei erittele tarkemmin asian yksityiskohtia. Nämä selviävät aikanaan julkiseksi tulevista asiakirjoista. Emme myöskään ota kantaa teon tahallisuuteen tai tuottamuksellisuuteen, Lehtilä toteaa.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan lokakuun aikana.

Suomen Kuvalehti kertoi elokuussa, että yhtiö on pahasti velkaantunut ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteitaan. Lehden mukaan yhtiöllä on velkaa viimeisen, tammikuussa 2017 rekisteröidyn tilinpäätöksen mukaan reilut 450 000 euroa.

Laajasalon TL Opetus Oy on tarjonnut yliopistoihin pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta Huippuvalmennus-nimellä useissa kaupungeissa.

Tapausta käsiteltiin MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa jo vuonna 2007.

7:45img

Tuoreimmat aiheesta

Piispa Laajasalon rahasotkut