Pikkulapsi sulatti Aulis-pöllön sydämen

Viksu (vas.) ja Aulis tapaavat usein Porin kaduilla SuomiAreena-tapahtuman aikana. Kuva: Ville Malja
Julkaistu 18.07.2013 17:27(Päivitetty 19.07.2013 12:07)
Toimittajan kuva

Antti Tuuri

antti.tuuri@mtv.fi

@antti_tuuri

SuomiAreena-tapahtumassa seikkailee MTV3-kanavalta tuttu pöllöhahmo, joka kantaa nimeä Aulis. Porin katuja mittailee myös kaupungin oma maskotti, Kirjurinluodolta kotoisin oleva mustavaris Viksu.

MTV3:n Aulis-pöllölle SuomiAreena on ollut kova rutistus. Tilaisuuksia ja katuja ahkerasti kiertänyt maskotti arvioi, että hän on saanut poseerata noin 200 valokuvassa.

Läpsyjä ja haleja pöllö on omien sanojensa mukaan antanut torstai-iltapäivään mennessä noin 500.

- Lapset tavallisesti silittelevät mahaa ja hämmästelevät sen pehmeyttä. Mieleenpainuvin tapaus oli kuitenkin noin yksivuotias pikkulapsi, joka leveä hymy kasvoillaan piti sormestani kiinni useamman minuutin verran, Aulis muistelee selvästi herkistyen.

Erityisesti vanhemmat ihmiset kyselevät Aulikselta tämän tarkenemisesta. Muita paikoitellen Porissa vaivannut kova tuuli ja viileä sää ovat kuitenkin olleet maskotille mieleen.

Paksu höyhenpeite nimittäin pitää pöllön lämpimänä vilpoisammassakin säässä.

Kuva: Ville Malja

Kuva: Ville Malja

Tuoreimmat aiheesta

Suomiareena