Pikkupojan ilon tanssi ensilumesta tallentui kameraan – osa ihastui, osa närkästyi: "En oikein voi hyväksyä"

shutterstock_522464659
Shutterstock
Julkaistu 12.10.2018 06:44

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Samalla kun Suomessa nautitaan vuodenaikaan nähden varsin lämpimästä säästä, Yhdysvaltain Coloradossa ollaan saatu jo ensimmäiset lumihiutaleet.

VIDEO: Äidin lapselleen pukema "McDonald's-paita" osoittautuikin varsin härskiksi.

Seitsemänvuotias Trey-poika on kaivannut talvea. Ikävän voi huomata selkeästi pojan äidin, Kaile Hilliardin, Facebookissa jakamasta videosta, josta kertoo muun muassa CBS Denver.

Äidin mukaan hänen lapsensa valvontakameraan taltioituneet liikkeet ovat osa pojan ”ilon tanssia”.

– Selkeästi täällä kaivattiin talvea, kirjoittaa Kaile jakamansa videon yhteydessä.

"Twerkkaus" ei kaikkia naurattanut


Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.

Sosiaalisessa mediassa video on herättänyt ihastusta, mutta myös närkästystä. Pojan ”ilon tanssiin” kun kuuluu twerkkaus, eli pepun heiluttaminen.

– Ottaisin lapseni puhutteluun, jos hän tekisi tällaista. En voi sallia tätä, eräs isä kirjoitti.

– Hmm… tanssiminen ilosta lumen tullessa on mahtavaa, mutten oikein voi hyväksyä tanssiliikkeitä. Mutta olkoon, kirjoitti toinen kommentoija.

– Minunkin 7-vuotias lapseni tanssii näin. Se on ihan viatonta, muistutti yksi äiti.

Lähde: Facebook, CBS Denver

Tuoreimmat aiheesta

Tanssi