Neurowayn kolmas testiryhmä arvioi tuotteen piristäväksi. Moni olisi halunnut testata tuotetta pidempäänkin. Ryhmä antoi tuotteelle 2,8 Helmi-pistettä.
Neuroway on uusi, muistia ja henkistä vireyttä tehostava, kotimainen erikoislesitiinituote, joka sisältää runsaasti niitä rasvayhdisteitä joita muun muassa hermosolut tarvitsevat. Neuroway auttaa kehoa korjaamaan aivojen hermosolukalvoille syntyneitä vaurioita.
Neurowayn elokuun ryhmässä 15 henkeä testasi Neuroway -tuotetta. Ryhmäläiset testasivat tuotteen vaikutuksia lomalta paluun aiheuttamaan ahdistukseen sekä työn aiheuttamaan stressiin. Moni oli löytänyt tuotteesta apua ja pirteyttä. Testaajat olisivat halunneet jatkaa tuotteen käyttöä pidempään. Lyhyt testiaika vaikutti omalta osaltaan siihen, että moni kokeilijoista ei ehtinyt huomata tuotteen vaikutusta.
Näin ryhmäläiset arvioivat tuotetta
CamillaS:
Vaikutti positiivisesti muistamiseen, mutta makua voisi kehittää.
Kape:
Tykkäsin Neuroway-tuotteen piristävästä vaikutuksesta. Se toi siis lisää piristävyyttä olooni.
Saaruli:
Hankala nauttia ja tosi pahan makuista mutta tuntui toimivan eli vaikutti positiivisesti mielialaan ja stressitasoon. En huomannut vaikutuksia muistiin.
Wirpi:
Annan 4 helmipistettä. Neuroway tuntui antavan tehoja lisää. Keskittymiskyky parani ja päivän toiminnot sai suoritettua tehokkaasti. Tästä tuli tunne, että olisi saanut muutaman lisätunnin vuorokauteen ja silti jaksoi ihan hyvin suoriutua päivän tehtävistä.
Pomotar:
Testijakso oli rauhallisempi, minkä johdosta tuotteen mahdollista tehoa ei päässyt toden teolla kokeilemaan. Mieliala oli kuitenkin positiivisempi, jaksaminen arjen kiireissä parempaa ja töissäkin olin terävämpi. Tuotteen maku ja koostumus pudotti kuitenkin helmien määrän yhdellä jättäen loppuarvosanaksi kolme helmeä.
Ipa:
Helppo käyttää, mutta ainakaan näin lyhyellä käyttökokemuksella mitään selkeää vaikutusta en huomannut
Paula:
Testausaika oli aivan liian lyhyt tällaiselle tuotteelle, joten vaikea antaa minkäänlaista arvosanaa.
henttu :
Kyllä tuote auttoi stressin hallintaan ja paransi yöunta.
minttu:
Mieli oli pirteä ja positiivinen, energiaakin saattoi tavallista enemmän
Artikkelin tarjoaa:
Artikkelin tarjoaa:
MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock