Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1982 syntyneen miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yli kolmen vuoden vankeuteen. Miehellä oli ollut suhde alakouluikäiseen lapseen, johon hän oli tutustunut netissä.
Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa viime kesänä, mutta mies oli valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. Hovioikeus ilmoitti eilen, että mies oli perunut valituksensa ja että käräjäoikeuden tuomio jää voimaan.
Tuomion mukaan mies oli tutustunut 12-vuotiaaseen netissä kesällä 2019. Mies oli puhunut lapsen kanssa seksistä ja saanut lapsen lähettämään itsestään alastonkuvia. Mies oli itsekin lähettänyt ainakin yhden alastonkuvan.
Syyskuussa 2019 mies oli varannut hotellihuoneen Pirkanmaan alueelta ja vienyt lapsen sinne. Mies oli lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä.
Hotellin tapahtumien jälkeen mies tapasi lasta vielä useita kertoja ja käytti tätä seksuaalisesti hyväksi. Mies oli lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä monin eri tavoin.
Teot kestivät noin seitsemän kuukautta. Mies oli itse hyväksikäytön aikaan 36-37-vuotias. Mies myönsi teot käräjäoikeudessa.
Lue myös: Lastenhoitaja olikin pedofiili: Tarjosi palveluitaan netissä väärällä nimellä, salakuvasi alastomia lapsia
Väitti lapsipornon tulleen tori.fi:stä
Miestä syytettiin muun ohella myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta, sillä miehen puhelimesta oli löydetty poliisitutkinnassa seksuaalisia lapsikuvia.
Tämän syytteen mies kiisti ja väitti kuvien olleen puhelimessa jo, kun hän hankki sen käytettynä tori.fi:stä.
Selitys ei mennyt läpi. Oikeus totesi, että mies oli aiemminkin tuomittu useista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, ja että mies oli kiinnostunut lapsista seksuaalisesti.
– Lasta seksuaalisesti esittävien kuvien säilyttäminen puhelimessa on harvinaista. Olisi erikoinen yhteensattuma, että vastaajan ostaessa käytetyn puhelimen se sisältäisi lasta seksuaalisesti esittäviä kuvia, oikeus kommentoi tuomiossaan.
Lapsikuvien osalta katsottiin, että miehelle jo aiemmin luetut tuomiot olivat riittävä seuraamus rikoksesta. Mies oli vuonna 2020 tuomittu ainakin 3 vuoden ja 4 kuukauden mittaiseen vankeuteen.
Alakouluikäiseen lapseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1982 syntynyt Mikael Kari Sidorov sai nyt uuden, 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistuksen.
Mies valitti käräjäoikeuden ratkaisusta Turun hovioikeuteen, mutta perui valituksensa lopulta. Hovioikeus ilmoitti eilen, että käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.
2:21