Ammattiliiton johtaja ennustaa lakosta pitkää.
Virossa esikoulujen, koulujen ja ammattikoulujen opettajat ovat aloittaneet lakon palkankorotusvaatimusten vauhdittamiseksi. Lakon kestolle ei ole tällä hetkellä asetettu takarajaa.
Opetusalan ammattiliiton puheenjohtaja Reemo Voltri arvioi Viron yleisradiolle ERR:lle lakon voivan jatkua useita viikkoja.
Näin siitä huolimatta, että useimmat koulut ovat ilmoittaneet lasten vanhemmille lakon kestävän tässä vaiheessa viisi päivää.
Viro on menestynyt viime vuosina erittäin hyvin koululaisten oppimistuloksia eri maissa vertailevissa Pisa-tutkimuksissa.
Voltrin mukaan opettajia ei kuitenkaan ole tätä nykyä tarpeeksi, mikä vaarantaa opetuksen tason tulevina vuosina.
– Kolme neljäsosaa opettajista on lakossa, jos ei huomioida Itä-Virunmaata. Siellä vironkielisillä opettajilla on jo puolitoistakertainen palkka ja venäjänkieliset opettajat pelkäävät enemmän työpaikkojensa puolesta, Voltri kertoi ERR:lle.
Hän ennustaa lakossa olevien määrän voivan kohota lopulta tukilakkoineen jopa 20 000 työntekijään.